Hallikaisen veljesten Matiaksen, 20, ja Samulin, 23, saunalautta seilaa Oulujoella toista kesää. Yrittäjäperheen poikien kesä kuluu tiiviisti lautalla. Touko-elokuu kun on lauttabisneksessä kiivasta sesonkiaikaa.
- Viime vuonna otettiin tavoitteeksi järjestää vähintään 100 tilaisuutta, se tavoite ylittyi reilusti. Tälle vuodelle jos saataisiin 200 tilaisuutta, Matias kaavailee
Veljesten yritys SMBoat oli alunperin nimenomaan saunalautta. Kahvila tuli kuitenkin pian mukaan kuvioihin. Räätälöidyillä risteilyillä ja yksityistilaisuuksissa tarjoillaan makeita ja suolaisia vohveleita sekä muun muassa savulohta ja grillattua broileria.
- Kokkaamme kaiken itse. Savustamme kalat, keitämme keitot ja paloittelemme salaatit. Yksinkertaista, mutta tuoretta ruokaa, Samuli Hallikainen kuvailee.
Työteliään kesän jälkeen veljeksillä on mielessä opintojen jatkaminen. Matias suunnittelee liiketalouden opintoja ja Samulia taas kiinnostaa kiinteistönvälittäjän koulutus.
Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä kaupunkilehti, joka ilmestyy Oulun alueella torstaisin.