-

Rak­kau­del­la neu­lot­tu

Hailuotolaista kalastajaneuletta tikkuröijyä on neulottu 1800-luvulta lähtien. Perinnettä vaalitaan saarella aktiivisesti, ja se on saanut myös uusia muotoja. Yksi perinteen elvyttäjistä on Anne-Maria Haapala, joka pisti pystyyn kymmenen vuotta sitten Tikkuröijypiirin. Nykyisin osallistujia on ympäri maailman.

Rispaantunutta ja reikäistä neuletta on paikkailtu sieltä täältä erivärisillä vaatetilkuilla. Se on hailuotolaisen, Römpättinä tunnetun kalastajan tikkuröijy, jota hän käytti lähes 50 vuoden ajan, elämänsä loppuun asti.

Siksi ei oikeastaan yllätä, että kovia kokeneen neuleen taustalla on traaginen rakkaustarina.

Römpätti vietti lapsuudessaan usein aikaansa erään tytön kanssa. Parivaljakko oli niin tiivis, että heidän odotettiin menevän naimisiin.

Väliin tuli sota, ja Römpätin oli mentävä rintamalle.

Kun hän sodan jälkeen palasi saareen, naiseksi varttunut tyttö oli mennyt naimisiin.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä