Saksa on voittanut Argentiinan maalein 1-0 jalkapallon MM-finaalissa. Maalin ampui 113. minuutilla vaihtopelaaja Mario Götze.
Saksan pelaajamateriaalin leveyttä kehuttiin ennen jalkapallon MM-finaalia. Kehut yltyvät loppuottelun jälkeen.
Bayern Münchenin Götze kuoletti pallon rinnallaan toisen vaihtopelaajan Andre Schürrlen keskityksestä ja ampui 1-0 oikeaan alanurkkaan ohi Argentiinan vahdin Sergio Romeron.
Argentiinan supertähti Lionel Messi sai viimeisellä minuutilla vapaapotkun liki 30 metristä, mutta laukaus suuntautui korkeuksiin.
Maailmanmestaruus oli Saksan neljäs.
Jatkoaika oli MM-finaalihistoriassa kolmas peräkkäinen. Vuoden 2006 MM-finaalissa Italia voitti Ranskan rangaistuspotkukilpailussa ja 2010 Espanja kukisti Hollannin jatkoajan jälkeen.
Argentiinan vastaiskut vaarallisia
Jos joku luuli Brasilia-välierän häikäistyttämänä, että Saksa marssii finaalissa Argentiinan yli, hän hautasi oletuksensa nopeasti.
Argentiina oli ensimmäisellä puoliajalla muutamalla maalipaikallaan vaarallisempi joukkue. Argentiina antoi Saksan suosiolla hautoa palloa ja keskittyi iskemään nopeista vastahyökkäyksistä.
Messi pääsi 40. minuutilla tekopaikkaan, kun Saksan puolustus jäi juoksupallossa toiseksi. Saksan maalivahti Manuel Neuer oli jo ulkona tilanteesta, mutta puolustaja Jerome Boateng pelasti pallon miltei maaliviivalta.
Higuain sai puolen tunnin jälkeen pallon Saksan maaliin, mutta tilannetta edelsi paitsio.