Sisältö älylaseihin tuodaan sovelluksilla samaan tapaan kuin älypuhelimiin. Niitä ei kuitenkaan asenneta laseihin vaan laite hakee ne internetistä.
Tällä hetkellä älylaseihin tarjolla oleva ohjelmisto on suppeaa, mutta käyttömahdollisuuksia olisi vaikka millä mitalla.
15 vuoden kokemuksen ohjelmistoalalta omaava oululainen Jukka Ahola toivoo sovellusta, jolla lasien näkymän saa tuotua reaaliaikaisesti suurelle näytölle.
”Esimerkiksi kilpailussa katsojat näkisivät saman tilanteen, jonka kilpailijat näkevät.”
Viihdettä ja hyötyä
Tällä hetkellä Ahola näkee älylasien hyötyjen olevan viihdekäytössä. Uutisten selailu ja lyhyiden videopätkien katselu on oivaa ajan tappamista esimerkiksi lentokentällä. Hän pelaisi mielellään myös shakkia ja 3D-tekniikkaan pohjautuvia pelejä äänikomennoilla.
Aholan mukaan monoääni ja -kuva eivät tuota kaikkein miellyttävintä elokuvan katseluelämystä, mutta esimerkiksi lentomatkalla laatu riittäisi mainiosti. Tarvittaisiin vain Netflix tai muu elokuvapalvelu.
Teollisuudessa- ja myyntityössä laseja voisi käyttää esimerkiksi hyllytietojen hakemiseen ja varastotilanteen seurantaan.
Lasit voisivat olla hyödyksi myös poliiseille ja pelastusviranomaisille, jotka saisivat ajo-ohjeita ja muita neuvoja suoraan näytölle käsien jäädessä vapaiksi.
Hinta kirpaisee
Seuraava Google Glass -malli tulee olemaan kaupallinen. Sen on ilmoitettu tulevan markkinoille vuoden 2014 aikana. Sitä ennen kehittäjien täytyy miettiä loppuun asti keskeisimmät sovellustarpeet ja niiden ostamispalvelut. Myös akun kestoa pitäisi pidentää ja opettaa laseille myös muita kieliä.
Lisäksi hinnan soisi hilautuvan alaspäin. Tämän hetkinen 1 500 dollaria pitäisi Aholan mielestä saada putoamaan kolmannekseen.
Toisaalta Ahola uskoo, että älylasien kohdalla tullaan näkemään Apple-ilmiö. ”Ne käyvät kaupaksi oli hinta mikä tahansa. Ostopäätös tehdään tunteella.”
Lue myös: Älylasit tuovat tietokoneen nenälle - katso video Google-laseista!