
Gazaan saatiin sunnuntaina toimitettua hieman polttoainetta, josta on alueella huutava pula. Rafahin rajanylityspaikan yli pääsi kuusi rekkaa, joissa oli polttoainetta kahden sairaalan generaattoreita varten.
Gazaan päästettiin sunnuntaina Egyptistä myös lisää kipeästi kaivattuja avustusrekkoja. Uutistoimisto AFP:n mukaan Gazaan saapui 17 avustusrekkaa.
Lauantaina Gazaan pääsi 20 avustusrekkaa. YK:n mukaan alueelle tarvittaisiin kuitenkin päivittäin jopa sata avustusrekkaa, jotta kaikki apua tarvitsevat saisivat sitä riittävästi.
Viisi YK-järjestöä on varoittanut, että humanitaarinen tilanne Gazan kaistalla on katastrofaalinen. Myöhään lauantaina julkaisemassaan lausunnossa järjestöt peräänkuuluttavat lisää kansainvälistä apua tiheästi asutetulle alueelle.
Järjestöjen mukaan yli 1,6 miljoonaa ihmistä on kriittisen humanitaarisen avun tarpeessa noin 2,4 miljoonan asukkaan Gazassa. Lausunnossa alleviivataan humanitaarisen tilanteen Gazassa olleen epätoivoinen jo ennen viimeisintä konfliktia.
– Nyt se on katastrofaalinen, järjestöt sanovat.
Lausunnon olivat allekirjoittaneet Maailman terveysjärjestö WHO, YK:n lastenjärjestö Unicef, Maailman ruokaohjelma WFP, YK:n kehitysohjelma UNDP ja YK:n väestörahasto UNFPA.
Israel kiihdyttää iskujaan Gazaan
Noin kaksi viikkoa sitten käynnistyneissä Israelin ilmaiskuissa on äärijärjestö Hamasin mukaan kuollut yhteensä yli 4 600 ihmistä.
Israel alkoi pommittaa Gazaa vastaiskuna Hamasin kaksi viikkoa sitten Israeliin tekemään yllätyshyökkäykseen, jossa sai Israelin mukaan surmansa ainakin 1 400 ihmistä. Lisäksi Israel on katkaissut veden, sähkön, polttoaineen ja ruoan toimitukset alueelle.
Israel sanoi lauantaina kiihdyttävänsä iskujaan Gazaan lisätäkseen painetta Hamasia vastaan. Amiraali Daniel Hagari perusteli päätöstä sillä, että Israelin täytyy edetä sodan seuraavaan vaiheeseen parhaissa mahdollisissa olosuhteissa. Israelin odotetaan myös käynnistävän maahyökkäyksen saarrettuun Gazaan piakkoin.
Israel on koonnut joukkojaan Gazan vastaiselle rajalle.
Pommitukset jatkuneet Gazan eteläosissakin
Israel on kehottanut yli miljoonaa alueen pohjoisosissa asuvaa gazalaista siirtymään etelään oman turvallisuutensa vuoksi. Paikallisten viranomaisten mukaan pommitukset ovat kuitenkin jatkuneet myös alueen eteläosissa.
YK:n mukaan yli puolet Gazan asukkaista on joutunut jättämään kotinsa. Tästä huolimatta satojentuhansien siviilien uskotaan olevan edelleen Gazan pohjoisosissa, koska he eivät ole halunneet lähteä tai kyenneet lähtemään.
Lisäksi yli 40 prosenttia kaikista Gazan asunnoista on joko vaurioitunut tai tuhoutunut, YK kertoi paikallisten viranomaisten tietoihin pohjaten.