Kalevan vanhat kuvat näyttävät, millaista oli liikenne 1990-luvun Oulussa. Rankkasade aiheutti ongelmia alikuluissa myös silloin.
Kuvissa nähdään myös, kuinka Postin ja Alkon pysäköintialueella Tuirassa oli hankala liikkua autolla, sillä parkkipaikka oli aina niin täynnä.
Saaristonkadun ja Isonkadun risteys näytti toisenlaiselta kuin nykyisin.
Kuvassa vuodelta 1990 siltamiehet pystyttävät Allikon siltaa Haukiputaan Asemakylällä Kiiminkijoen yli. Silta kuului uuteen, vuonna 1993 avattavaan Nelostiehen.
Allikon silta tuli tunnetuksi myös syksyllä 2020, kun sillan rakennustyöt aiheuttivat ongelmia Nelostien liikenteelle. Väliaikainen silta jouduttiin poistamaan käytöstä viime syyskuussa, kun tulvavesi vaurioitti sitä ja silta notkahti uhkaavasti. Sillan korjaustöitä viivästyttivät runsaat sateet ja myrskyt.