Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatshov sai kansainvälisen supertähden vastaanoton vieraillessaan vuonna 1989 Oulussa.
Vierailua seuraamaan saapuneet kaupunkilaiset hurrasivat ja taputtivat innoissaan nähdessään vilauksen suuren maailman vieraasta kaupungintalon edustalla odotellessaan .
Oulun Teknologiakylä Oy:n hallituksen puheenjohtaja Seppo Mäki koki Gorbatshov-kuhinan aivan lähietäisyydeltä. Hän kuvaili Kalevassa presidentin käyntiä teknologiakylässä ”tuleksi ja leimaukseksi”.
– Gorbatshov saapui valtavan hälinän keskellä, tutustui teknologiakylään ja siellä toimiviin yrityksiin hetken ajan ja lähti pois. Kaiken aikaa kaikki hänen ympärillään hokivat, että nyt on kiire, on kiire, Mäki kertoo.
Vajaassa tunnissa Gorbatshov ehti kuulla teknologiakylän toimitusjohtajan Pertti Huuskosen lyhyen esityksen, tutustua näyttelyyn kylässä toimivista yrityksistä sekä tavata yrittäjiä ja toimittajia.
Gorbatshov oli halunnut nimenomaisesti nähdä teknologiakylän eli pohjoisen piilaakson.
Neuvostoliiton presidentti oli Suomessa valtiovierailulla, mutta Oulun-osuus ei ollut osa virallista ohjelmaa.
Gorbatshovin oli ollut määrä vierailla Tampereen Lenin-museossa, mutta hän itse halusi tulla mieluummin tutustumaan Oulun teknologiakylään.
Vierailua muistettiin myös vuonna 2019 Oulussa, kun Pohjois-Pohjanmaan museo järjesti näyttelyn Gorba tulee – oletko valmis?