Suomen vanhimpina paikanniminä pidetään sellaisia nimiä kuin Häme, Saimaa, Päijänne ja Ähtäri. Niille on esitetty balttilaisia lähtökohtia ja ne on yhdistetty vasarakirveskulttuurin indoeurooppalaisen väestön muuttoon noin 3000 eKr.
Vasarakirveskansalla oli keskeinen sija suomalaisen väestön ja sen eurooppalaisen geeniperinnön muotoutumisessa.Sen myötä alkoi Lounais-Suomessa myös kaskiviljely ja karjanhoito.
Erittäin vahvasti suomalaisen väestön ja kulttuurin kehitykseen vaikuttivat germaanit, jo pronssikaudella (1700 - 500 eKr) ja läpi rautakauden sen kaikkina jaksoina, viimeksi - eikä vähiten - viikinkiaikana (800 - 1050 jKr.). Vanhoista nimistä Tampere/ Tammerkoski perustuu muinaisruotsin sanaan damber 'pato, tammi'. Koskea padottiin joko kalastusta tai myllyä varten. Saattaa olla, että nimen Turku takana oleva sana turku 'kauppa- ja markkinapaikka' on lainautunut joko suoraan skandinaaveilta tai muinaisvenäjän kautta, ehkä varjagien eli varjakoiden välittämänä.
Suomalaiset omaksuivat viimeistään rautakaudella pääosin germaanisen henkilönnimistön. Vanhoja germaanisia henkilönnimiä on säilynyt satoja pitäjien ja kylien nimissä, etupäässä rautakautisen asutuksen alueella. Niistä mainittakoon Harjavalta < germ. Hariawald, Eura < Euracus, Pyynikki < Bynicki, Masku < Masco, Halikko < Halicko, Ahti < Ahti, Achti, Paaskunta < Basigunde, Vermunti < Wermund, Turenki < Thuring, Hattelma < Hadelhalm, Vihti < Vichti, Hauho < Hauha, Asikka < Asica, Unto, Untama < Undo, Unda, Hattu < Hathu jne.
Muinaissuomalaisen henkilönnimistön korvasi 1100-luvulta lähtien uusi vieraskielinen, nyt kristillinen ristimänimistö. Keskiajalla käytettiin lähinnä Uuden Testamentin apostolien ja keskeisten pyhimysten nimiä. Miesten nimissä suosittuja olivat muun muassa Johannes, Olavi ja Nikolaus, naisten nimissä Margareeta, Katarina ja Birgitta.
Kun käytössä oli vain muutamia kymmeniä miesten ja naisten nimiä, erilaisuutta saatiin muokkaamalla nimistä kansanmuunnoksia. Niinpä Johanneksesta saatiin yli sata varianttia, esim. Juha, Juho, Juhani, Juhannus, Jussi, Junno, Juni, Juti, Jutikka, Juntti, Hannu, Hanni, Hannus, Nikolauksesta muun muassa Nikki, Niilo, Klaus ja Laava, Margareetasta Marjatta ja Marjeta, Katarinasta Kaarina ja Katri, Birgitasta Pirkko, Piritta ja Pirjeta.
Hansakauppa toi nimiä
Keskiajalla hansakauppa toi meille runsaasti saksalaisia henkilönnimiä. Niitä olivat muun muassa Pirkka < Birck, Bircke, Viinikka < Winicke, Hartikka < Hardicke, Lyytikkä < Lydicke, Raatikka < Radikke, Liedakka < Liedecke, Valtari < Walther. Oulujoella Lodvigista tuli Lotvonen. Samalla tavoin Suomeen juurtui runsaasti ruotsalaista ristimänimistöä: Hookana, Hakuni < Haakon, Tuori < Tord, Pernu, Pyörni < Björn, Anunti < Anund, Änkilä < Engelbrekt jne. Vastaavasti karjalais-savolaiseen ja pohjalaiseenkin nimistöön iskostui satainen määrä kreikkalais-venäläistä henkilönnimistöä, esimerkiksi Illi < Ilja, Iinatti < Ignatius, Kuopio < Prokopios, Nasto < Anastasios.
Suomen varhaisten kaupunkien nimet liittyvät myös läntisiin kulttuuriyhteyksiin. Nimi Viipuri koostuu muinaisruotsin sanasta vi 'pyhä paikka' ja borg 'linna', Porvoo ruotsin sanoista borg 'linna' ja å 'joki', Rauman takana on germaaninen lainasana rauma 'virta'(vrt. ruotsin ström) ja Naantali on laina ruotsin nimestä Nådendal 'Armonlaakso', joka taas on käännös paikan alkuperäisestä latinalaisesta nimestä Vallis Gratiae.
Niin ikään keskiajalla perustetun Ulvilan nimeen sisältyy henkilönnimi Ulvi, jonka takana on skandinaavinen nimi Ulf. 1500-luvulla syntyneen Helsingin nimen lähtökohta on Vantaanjoen kosken nimessä Helsingfors. Nimi liittyy Ruotsin Helsinglannin maakunnan asukkaisiin helsinkeihin, jotka asuttivat Uuttamaata keskiajalla.
Varsinkin henkilönnimi- ja myös paikannimikulttuurimme on kehittynyt vahvasti ulkomaisissa yhteyksissä vuosituhansien ajan. Se ilmentää samalla keskeisiä kulttuuriyhteyksiä.