Elinvoimakeskusten ylijohtajat puolustivat kirjoituksessaan (Kaleva 20.9./Lukijalta) keskusten asemaa EU-rahoituksen toimeenpanijoina. Kirjoituksen taustalla lienee huoli siitä, että rahoituksen hallinnointia saatetaan tulevalla ohjelmakaudella järjestää uudelleen. Oman organisaation osaamista saa puolustaa, mutta samalla pitäisi pystyä tarkastelemaan kriittisesti, kuinka nykyinen järjestelmä todella toimii.
Ylijohtajat toteavat, että toimivaa järjestelmää kannattaa kehittää sen vahvuuksien pohjalta, mistä on helppo olla samaa mieltä. Ei kuitenkaan ole selvää, että EU-rahoituksen nykyinen hallinnointi muodostaa tällaisen toimivan järjestelmän.
Kirjoituksen mukaan neuvonnan, valmistelun ja maksatuksen vastuut ovat selkeitä. Hakijoille ja hanketoimijoille prosessit näyttäytyvät hitaina ja hankekäsittely riippuvaisena siitä, kuka asiaa kulloinkin käsittelee. Asiakaslähtöisyyden pitäisi näkyä myös asiakkaalle: esimerkiksi kuukausikaupalla kestävien rahoituskäsittelyjen ripeytymisenä, mikä ei digi- ja tekoälykyvykkääksi väitetyltä organisaatiolta ole liikaa vaadittu.
Ylijohtajien käsitykset tehokkuudesta, tuloksellisuudesta ja digikyvykkyydestä jäivätkin kaipaamaan konkretiaa. Kuinka tehokkaana voidaan pitää järjestelmää, jossa elinvoimakeskusten asiantuntijatyötä käytetään esimerkiksi hankeviestinnässä käytettyjen EU-logojen kokojen ja muiden täysin toisarvoisten seikkojen parissa puuhasteluun vaikuttavuuden aidon vahvistamisen sijaan?
Kuinka tuloksellisena tulee pitää elinvoimakeskusta, jossa hankerahoituksen hakeminen ja maksatus ovat kuukausitolkulla kestäviä, valtavasti henkilötyötä teettäviä prosesseja, joista jotkut käsittelijät itsekin ovat häpeissään?
Kuinka digikyvykkääksi on arvioitava organisaatio, jonka keskeiset tietojärjestelmät kuten EURA2021 ovat niin epävakaita, että ne muodostavat suoranaisen riskin tulokselliselle hanketoiminnalle?
Aluetuntemuksen lisäksi EU-rahoituksen vaikuttavuutta ovat tarkoituksenmukaiset valintaperusteet, sujuvat ja ennakoitavat prosessit ja se, että asiantuntijatyö kohdistuu hankkeiden vaikuttavuuden vahvistamiseen eikä naurettavuuksia hipovaan yksityiskohtien kyttäämiseen. Useimmissa hankkeissa pyritään ratkaisemaan todellisia ongelmia ja joka hetki, joka niissä tärvääntyy hallinnollisiin viiveisiin, on vaikuttavuudesta pois.
Kertynyttä osaamista ei pidä hukata, kuten ei rakenteiden säilyttämisenkään tulisi olla itseisarvo. Olennaista on arvioida, millaista osaamista tulevalla ohjelmakaudella tarvitaan ja missä rakenteessa se palvelee parhaiten rahoituksen hakijoita, hankkeiden toteuttajia ja alueiden kehittämistä.
Kokenut EU-hanketoimija
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.