Pääkirjoitus

Etä­ope­tus kaa­tai­si ko­ro­na­taak­kaa liiaksi lasten ja nuorten niskaan

Kiista etäopetukseen siirtymisestä repi perjantaina hallituksen rivejä. Koronatilanne on vakava, ja kaikkien järkevien toimien tulee olla harkinnassa. Torjuntakeinot eivät kuitenkin saa aiheuttaa isompia ongelmia kuin itse sairaus.

Hurjaa vauhtia kasvavien koronavirustartuntojen vaikutukset lyövät nyt läpi Suomessa laajasti. Jossakin päin maata arki jatkuu lähes ennallaan, mutta osassa maata erityisesti terveydenhuollossa mennään kapasiteetin äärirajoilla. Koronataakka tuntuu yhä pahemmin myös muiden sairauksien hoidossa.

Tartuntojen kasvu voi uhata myös huoltovarmuutta, jos esimerkiksi kuljetukset alkavat sairastumisaallon takia kangertaa. Pureville toimille on siis tarvetta.

Perjantaina iltapäivällä hallituksen koronaministerityöryhmä kokoontui Helsingin Säätytalolle miettimään koulujen etäopetusta. Esitys valtakunnallisesta etäopetussuosituksesta tuli julki sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Kirsi Varhilan kertomana viime keskiviikkona.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut