Pääkirjoitus: Mainio uutinen Suomen pel­loil­ta – hyvät sa­to­nä­ky­mät li­sää­vät huol­to­var­muut­ta

Kuvagalleria: North of Hell -fes­ti­vaa­li kokosi me­tal­li­kan­san Kuu­si­saa­reen

Tilaajille

Essee: Ju­han­nuk­se­na suo­ma­lai­nen pieksee itseään kuu­mas­sa ja kyl­mäs­sä ja valelee si­sä­puo­len­sa vii­nal­la – ri­tuaa­li säilyy, vaikka sen mer­ki­tys olisi ka­don­nut

Juhannuskokot palavat yhä, vaikka kukaan ei usko henkiolentoihin, joita niillä luultavasti joskus lepyteltiin. Rituaalit ohittavat järjen ja vetoavat mielikuvitukseen, ja juuri siksi ne säilyvät niin hyvin, kirjoittaa Pauli Tapio.

Suomalaisen juhannusaaton dynamiikka on kokemukseni mukaan tämä: Stressaantunut, itsensä sisään patoutunut kansalainen haluaa päästää kaikista huolista kerralla irti. Raivoisa tahtotila ajaa häntä kohti vapautta, mutta koska huolet ovat takiaismaisia, on niistä vapautuakseen valeltava sisäpuolensa viinalla, piestävä itseään vihdoilla kuumassa saunassa, laulettava (tai huudettava) keuhkonsa auki ja todennäköisesti heittäydyttävä lähimpään kylmään vesistöön.

Kriittisesti tarkasteltuna mikään tässä ei ole yksiselitteisesti nautinnollista, ei varsinkaan kun kaikki tehdään samalla kertaa, mutta se toimii.