Esperi Caren toi­mi­tus­joh­ta­ja Marja Aar­nio-Iso­han­ni ir­ti­sa­nou­tuu: "Hen­ki­lös­töa­siat ovat jääneet liian vähälle huo­miol­le"

Marja Aarnio-Isohanni sanoo, että hän kantaa vastuun siitä, että henkilöstön ongelmia ei ole otettu tosissaan.

Esperi Carella on hoivakoteja myös Oulussa. Arkistokuva.
Esperi Carella on hoivakoteja myös Oulussa. Arkistokuva.
Kuva: Pentti Vuosaari

Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni irtisanoutuu tehtävästään, kerrotaan yhtiön tiedotteessa.

– Tässä tilanteessa näen oikeaksi ratkaisuksi irtisanoutua. Pääpaino on työssäni ollut kasvussa ja kannattavuudessa, ja henkilöstöasiat ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Tästä kärsii nyt koko yritys ja kaikki sen työntekijät. Olen erittäin pahoillani siitä, ja kannan vastuuni tästä virheestäni, toteaa Aarnio-Isohanni.

Esperi Care on ollut viime päivinä julkisuudessa hoivakodeissa julkitulleiden laiminlyöntien vuoksi.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira keskeytti viime torstaina Esperi Caren pyörittämän yksityisen Ulrika-hoitokodin toiminnan Kristiinankaupungissa. Valviran mukaan Ulrika-hoitokodissa oli sattunut useita vaaratilanteita. Valviran mukaan yhden ihmisen epäillään kuolleen viime syksynä hoitokodissa hoitovirheen takia.

Esperi Caren hallituksen puheenjohtaja Harri-Pekka Kaukonen sanoo olevansa pahoillaan siitä, että henkilöstön viestejä Esperin ongelmista ei ole otettu tarpeeksi vakavasti.

– Haluamme, että asiakkaamme ja heidän omaisensa voivat luottaa siihen, että Esperi Caresta saa hyvää ja laadukasta hoivaa. Emme ole nyt onnistuneet olemaan tuon luottamuksen arvoisia ja ymmärrämme sen, sanoo Kaukonen.

Aarnio-Isohanni sanoo olevansa surullinen Esperin henkilöstön puolesta, joiden kannalta keskustelu huonosta hoivasta tuntuu ikävältä.

– Kristiinankaupungin Hoivakoti Ulrikan väitettyä kuolemantapausta olemme selvittäneet perin pohjin, eikä selvityksemme pohjalta ole löytynyt raporttia tai pyydettyä selvitystä tällaisesta, Aarnio-Isohanni toteaa.

Esperi tiedotti viikonloppuna palkkaavansa lisää henkilöstöä ja selvittävänsä hoivan laatua kaikissa yksiköissään. Yritys aikoo vakinaistaa ja kokoaikaistaa tuntityöntekijöitä.

Myös Pohjois-Suomen aluehallintovirasto selvittää Esperi Caren toimintaa.