Erkki Määt­tä­sen do­ku­ment­te­ja Oulun Stu­diol­la

Erkki Määttänen on Yleisradion palveluksessa työskentelevä dokumentaristi, joka on viime vuosina keskittynyt käsittelemään töissään amerikansuomalaisuutta sekä sen juurien, historiallisen näkökulman, että nykypäivän elämänmuodon kautta.

Erkki Määttänen on Yleisradion palveluksessa työskentelevä dokumentaristi, joka on viime vuosina keskittynyt käsittelemään töissään amerikansuomalaisuutta sekä sen juurien, historiallisen näkökulman, että nykypäivän elämänmuodon kautta.

Hänen ohjauksiaan nähdään elokuvateatteri Studiossa 14.-16.4. otsikolla "Land of Hope" nimetyssä sarjassa, joka järjestetään yhteistyössä Oulun Hyvän mielen talon kanssa: sarja antaa esimakua myöhemmin huhtikuussa pidettävästä Hyvän mielen viikosta.

Land of Hope --sarja tarjoaa kolme lyhytelokuvaohjelmaa. Sen aloittaa maanantaina 14.4. kello 16.30 dokumentti Toivola -- Land of Hope: työ kuvaa pohjoismichiganilaista kylää, johon viime vuosisadan alussa juurtunut suomalaisuus elää yhä vahvana.

Tiistaina 15.4. klo 15.30 esitetään kolme elokuvaa: Veljekset, Muistot sekä Lännen-Jukkaa etsimässä. Kaikki työt kuvaavat tavallaan suomalaisen perinteen ja kulttuurin säilymistä yli aika- ja maantieteellisten rajojen, lähtökohtien jäljittämistä.

Päätösohjelmassa keskiviikkona 16.4. klo 15.30 nähdään samaten kolme dokumenttia, Minnesota Tango, Haapalan pojat sekä Isän jäljillä. Tematiikaltaan haastavin on ehkä viimeksi mainittu työ, jossa kytkeytyvät keskenään paitsi amerikansuomalaisuus, myös 1930-luvun Neuvostoliiton vainot.

Land of Hope --sarjaan on vapaa pääsy.

Ilmoita asiavirheestä