Olen väännellyt silmiäni sormillani. Enkä ainoastaan silmiäni, vaan ottanut samalla peukaloillani kiinni suupielistäni – vetänyt silmäkulmiani ja silmiäni toisiaan kohti. Enää en niin tee, kun se ei enää kasvavia lapsenlapsiani huvita, pikemminkin nolottaa. Ehkä tuntevat jopa myötähäpeää. Kuvaakaan ei tilanteesta kukaan ole ottanut, koskapa se taas nolottaisi minua.
Kun taannoin eräs pikkuoppilas väänteli samalla tavalla naamaa toiselle, meni kohteeksi joutunut närkästyneenä kertomaan opettajalleen, että toinen mullistelee hänelle. Se mikä olisi voinut olla huvittavaa olikin ilkeää. Hassuttelu tuli tahallaan tai vahingossa tulkituksi väärin. Ehkä teko oli tarkoitettukin kiusaamiseksi ja kohde tulkitsi sen ihan oikein.
Some on oivallinen väline tahallisiin tai tahattomiin vääriin tulkintoihin, tavoitteelliseen myötäpahastumiseen ja noiden kaikkien tarkoitukselliseen levittämiseen.
En varsinaisesti ota kantaa tähän Suomen missiä koskevaan tapaukseen. Sitähän on jo ihan valtiollisilla tahoillakin kommentoitu, vaikka missi ei olekaan yleisillä ja yhtäläisillä vaaleilla valittu tai virallisessa työnhakuprosessissa sopivimmaksi tai peräti pätevimmäksi havaittu.
En ole tuohon, kuten en moneen muuhunkaan somen ja mainosten tyrkyttämään sisältöön perehtynyt kuin vain sillä väistämättömällä otsikkotasolla. Toki otsikkotaso vaikuttaisi vallitsevan käytännön mukaan riittävän kiivaaseenkin keskusteluun yksityiskohtia pohtimatta.
Vanhoina hyvinä aikoina – ja niitähän ennen vanhaan oli – prosesseissa ehti kulkea mukana. Kun lähetti kirjoituksen lehteen, ja jos lehti sen julkaisi, joku saattoi vastata viikon kuluttua. Jos siis kirjoitus herätti ajatuksia. Oli aikaa ajatella. Aika myös tasoitti kiivaatkin kirjoitukset. Ja jos ei aika, niin osaava toimittaja.
Kun oli aikaa tuumailla, saattoi hoksata senkin, ettei sillä toisella ehkä ollutkaan pahaa tarkoitusta tai tavoitetta. Hänpä vain tarkasteli asiaa toisesta näkökulmasta ja ehkä erilaisilla, kenties vaillinaisillakin lähtötiedoilla, joita voi ystävällisesti täydentää.
Me kun ollaan kaikki omanlaisiamme, toisinaan ihan liian kiivaastikin asemiamme puolustellen.
En ihan ymmärrä sitä miksi kaikkien muiden pitäisi tietää mitä minä mistäkin asiasta olen mieltä. Toki jotakin sen suuntaista kirjoitan nytkin. En kuitenkaan tyrkytä ihan jokaista mielipidettäni julkisesti. Sen sijaan on kiinnostavaa kuulla muita näkökulmia ihan sulassa sovussa, vaikka en niitä omaksuisikaan. Meitä on niin monenlaisia. Pelkästään maantiede ja sen mukaiset olosuhteet sekä lukuisiin suuntiin kehittynyt kulttuuri jo luovat moninaisuutta.
Mielipidesivun 29.11. tekstiini oli toimittaja lisännyt alaotsikon ”Oulun teatterin Kinky Boots opettaa hyväksymään erilaisuutta”. Tuo on totta, en vaan mielelläni erilaisuutta mainitse. Ihan niin kuin suvaitseminenkin lähtee ylhäältä päin, niin erilaisuuden toteaminen ja hyväksyminenkin. Ketkä ovat niitä erilaisia ja ketkä normityyppejä? Entä jos olisimme vain yksilöitä ja monenlaisia? Päässä rauha ja hyvä tahto.
Mikko Jämsä
Oulu