Kaisa Louet nosti kirjoituksessaan (Kaleva 13.8.) esiin huolen siitä, että OYS on karsimassa sisätautilääkärien yöpäivystystä arkiöinä ja että vastuu sisätautipotilaista siirtyisi akuuttilääkäreille.
Huoli potilasturvallisuudesta on aiheellinen, mutta keskustelusta on puuttunut tasapainoisempi näkökulma. Kirjoitan sisätauteihin erikoistuvana lääkärinä, jolla on myös laaja kokemus päivystystyöstä.
Akuuttilääkärit ovat jo vuosien ajan hoitaneet osana työtään myös sisätautipotilaita ja vakauttaneet huonokuntoisimpia ennen siirtoa osasto- tai tehohoitoon.
Heidän koulutuksensa keskittyy juuri kriittisesti sairaan potilaan tunnistamiseen, ja vuosien myötä heille on kertynyt riittävä osaaminen sisätautipotilaiden hoitoon etupäivystyksessä.
Jos vointi edellyttää tehostetumpaa hoitoa, sisätautien osastopäivystäjä jatkaa hoitoa myös arkiöisin, ja takapäivystäjä on tarvittaessa puhelimessa. Kyse ei siis ole siitä, etteikö sisätautiosaamista olisi saatavilla, vaan siitä, missä kohtaa hoitoketjua sitä kannattaa hyödyntää.
Paremmassa kunnossa olevat potilaat voivat hyvin odottaa aamukierron arviota, kun akuuttilääkäri on jo ohjannut heidät oikealle osastolle ja aloittanut hoidot . Tämä on tavanomaista monella muullakin erikoisalalla.
Sisätautipäivystäjillä on jo nykyisin ollut arkiöisin noin kolmen tunnin lepotauko, jonka aikana akuuttilääkäri vastaa potilaista.
Rauhallisina öinä lepo on usein jatkunut aamuun asti, jolloin sisätautipäivystäjän työpanosta on todellisuudessa tarvittu vain alkuyön muutaman tunnin ajan. Tämä osoittaa, ettei arkiöiden kuormitus ole nykyiselläänkään ollut jatkuvaa tai raskasta.
Yöllä hoidettavien sisätautipotilaiden määrä on vain murto-osa siitä, mitä erikoistuvat kohtaavat päivisin, iltaisin ja viikonloppuisin – juuri näinä aikoina kertyy valtaosa erikoistumiskoulutuksen pohjana olevasta potilasmäärästä ja tapausten kirjosta.
Osaaminen ei siis tämän muutoksen myötä vaarannu.
Moni lääkäri on myös vieroksunut sisätautien alaa juuri raskaan, erityisesti yöpäivystyksiin liittyvän kuorman vuoksi. Muutos voisikin houkutella alalle uusia tekijöitä ja pitkällä aikavälillä helpottaa lääkäripulaa, johon alkuperäisessä kirjoituksessa viitattiin.
Ymmärrän hyvin monien sisätautikollegoideni huolen, ja heidän näkemyksensä ansaitsevat tulla kuulluksi.
Pilottivaiheessa on varmistettava, ettei hoito viivästy ruuhkaisina öinä, että akuuttilääkärien koulutus kattaa myös harvinaisemmat sisätautien akuuttiongelmat, ja että erikoistuvien osaaminen kriittisesti sairaiden hoidossa turvataan jatkossakin, esimerkiksi sisällyttämällä erikoistumissuunnitelmaan nykyistä enemmän ja suunnitelmallisemmin huonokuntoisten potilaiden hoitoa.
Toivon, että keskustelua käydään kaikki nämä näkökulmat huomioiden. Vasta silloin voidaan arvioida, mikä ratkaisu palvelee parhaiten sopeutustarpeita, potilasturvallisuutta ja koulutuksellisia tavoitteita.
Aatu Hautamäki
sisätauteihin erikoistuva lääkäri OYSissa