En­ti­siin Oulun po­lii­sin ti­loi­hin tulossa puo­lus­tus­alan kes­kit­ty­mä – "Tur­va­luo­ki­tel­lut tilat samassa ra­ken­nuk­ses­sa ovat arvokas asia"

Toiminnalle löytyy sopiva paikka Elektroniikkatieltä Technopoliksen tiloista, joissa on ollut poliisin toimintoja.

Ouluun aiotaan perustaa turvallisuus- ja puolustusalan osaamiskeskittymä. Fyysiset tilat sille on jo katsottuna Technopoliksesta Elektroniikkatieltä.
Ouluun aiotaan perustaa turvallisuus- ja puolustusalan osaamiskeskittymä. Fyysiset tilat sille on jo katsottuna Technopoliksesta Elektroniikkatieltä.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Oulussa halutaan kehittää entistä tehokkaammin innovaatioita turvallisuus- ja puolustusalalle.

Tätä varten aiotaan koota uusi osaamiskeskittymä, jolle halutaan myös yhteistä toimitilaa Ouluun. Voidaan puhua myös hubista tai innovaatioekosysteemistä.

Asiaa edistävän hankkeen nimenä on NDSN eli Northern Defence and Security Network.

– Tämä vuosi on rakentamisen aikaa, että saadaan perusasetelma tehtyä sidosryhmien kanssa ja rahoituskanavia kehitettyä meidän yrityksille.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä