En­sim­mäis­tä kertaa Qstoc­kis­sa esiin­ty­nyt Vesta veti Sir­kus­tel­tan täyteen – in­nok­kaim­mat jo­not­ti­vat etu­ri­viin hyvissä ajoin

Aivan kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet sisään Sirkustelttaan, jossa artisti esiintyi. Innokkaimmat katsojat varasivat paikkansa läheltä lavaa jo hyvissä ajoin.

Vesta keräsi ensimmäisellä Qstock-keikallaan Sirkusteltan täyteen yleisöä. Sirkusteltassa Vestan keikka alkoi sinisen valon loisteessa.
Vesta keräsi ensimmäisellä Qstock-keikallaan Sirkusteltan täyteen yleisöä.
Vesta keräsi ensimmäisellä Qstock-keikallaan Sirkusteltan täyteen yleisöä.
Kuva: Matti R‰ty

Ensimmäistä kertaa Qstockissa esiintynyt Vesta keräsi perjantaina alkuillasta runsaasti yleisöä.

Aivan kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet sisään Sirkustelttaan, jossa artisti esiintyi. Innokkaimmat katsojat varasivat paikkansa läheltä lavaa jo hyvissä ajoin. Puolta tuntia ennen keikan alkua Sirkusteltassa oli paikalla jo muutama kymmenen festarikävijää.

Vesta käynnisti ensimmäisen oululaisen festarikeikkansa kappaleella Fakin Rockstarr.

– Oulu, kiitos kun kutsuitte tänne, Vesta puhutteli yleisöä. 

Artistin tänä vuonna julkaistulta debyyttialbumilta poimittu kappale ei vielä irroittanut yleisöstä sen suurempia reaktioita, mutta jo seuraava Paikka varattuna -kappale sai osan yleisöstä tanssimaan. 

Sirkusteltassa Vestan keikka alkoi sinisen valon loisteessa.
Sirkusteltassa Vestan keikka alkoi sinisen valon loisteessa.
Kuva: Matti R‰ty

Vestan kolmantena esittämä, sinkkunakin julkaistu Ota varovasti sen sijaan sai raikuvat suosionosoitukset heti alkaessaan. Ilmassa oli ensimmäistä kertaa yhteislaulun tuntua, kun laulua kuului yleisöstä jo ennen kertosäettä. 

Varsinaista yleisön laulattamista nähtiin, kun vuorossa oli myös sinkkuna julkaistu Sun katu -kappale. Vesta laittoi yleisön laulamaan kappaleen kertosäettä, jonka selvästi useat osasivat jo ulkoa. 

Omien kappaleidensa lisäksi Vesta esitti keikallaan myös yhden coverin. Laulaja versioi omalla tyylillään Paperi T:n Paniikki -kappaleen.

Kaikki Qstock-jutut ja -kuvat löytyvät koostetusti täältä.