Kuuden vuoden takainen ennakkoäänestysennätys on rikkoutunut presidentinvaaleissa. Laskettuja ääniä on tähän mennessä kertynyt 1 532 640. Edellinen ennätys tehtiin presidentinvaalien toisella kierroksella vuonna 2012, jolloin ennakkoääniä annettiin 1 527 737.
Tämänvuotinen lukema tarkentuu vielä, sillä esimerkiksi ulkomailla annettuja ääniä vasta kirjataan järjestelmään.
Koko maassa ennakkoon äänesti kaikkiaan 36,1 prosenttia. Oulun vaalipiirissä ennakkoon äänesti yhteensä 37 prosenttia.
Oulun vaalipiirissä aktiivisimmat ennakkoäänestäjät löytyvät Puolangalta, jossa yhteensä 48,5 prosenttia antoi äänensä ennakkoon. Vähiten ennakkoäänestäjiä löytyi Oulaisista, jossa ennakkoäänestysprosentti oli 30,1.
Oulussa ennakkoäänestysprosentti jäi 35,1 eli hieman matalammaksi kuin koko maassa.
Eniten ennakkoääniä annettiin Lapin vaalipiirissä, jossa yhteensä 43 prosenttia äänioikeutetuista antoi äänensä ennen varsinaista vaalipäivää. Lapissa muutaman kunnan asukkaista yli puolet on jo äänestänyt: Pellossa ennakkoon äänesti 50,4 prosenttia, Keminmaassa tasan 50 prosenttia ja Savukoskella 53 prosenttia.
Ennakkoäänestyksen vilkkaus ei näkynyt äänestyspaikalla
Kempeleläisistä 39,7 prosenttia kävi äänestämässä ennakkoon. Kauppakeskus Zeppelinin Keskusaukion ennakkoäänestyspaikalla oli vielä iltapäivällä neljältä todella rauhallista. Äänestäjiä tulee paikalle lähes yksitellen.
Juhani Seppänen Kempeleestä toteaa, että pitäähän sitä käydä presidentinvaalissa käydä äänestämässä.
– Pitäähän niitä ehdokkaita ennen äänestämistä vähän selvitellä. Ehdokaskin löytyi, Seppänen totesi.
Vaalitoimitsija Nina Eklund arvioi äänestysvilkkauden siihen mennessä olleen viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä aikaisempia rauhallisemman.
– Edelliset päivät ovat toki vilkkaampia olleet, mutta eihän sitä tiedä, kuinka vilkasta illalla vielä on, Eklund muistuttaa.
Eklund oli itsekin jo äänestänyt ennakkoon.
– Kyllä ehdokas oli tiedossa äänestyskoppiin mennessä, Eklund vakuuttaa.