Vuoden 2020 maaliskuussa alkanut erilaisten koronasulkujen ketju lamautti käytännössä lähes kaiken tavanomaisen toiminnan myös eläkeläisyhteisöissä.
Järjestöjen toiminnan ykköstavoitteena on monipuolisen, yhteisesti toteutetun harrastus- ja virkistystoiminnan avulla ylläpitää ja parantaa ikääntyneiden ihmisten hyvinvointia. Yksi erittäin olennainen hyvinvointiin vaikuttava tavoite on ikääntyvien ihmisten yksinäisyyden vähentäminen.
Useat valtakunnalliset tutkimukset ovat osoittaneetkin toistuvasti yksinäisyyden olevan yksi merkittävimmistä ikääntyneiden ongelmista.
Kun eläkeläisten toiminta on esillä, ei voi ohittaa Aleksinkulman merkitystä. Talo on ollut vuosikymmenten ajan Oulun kaupungin ilman vastiketta tarjoamana toimintatilana muun muassa eläkeläisyhdistyksille.