Kansallisarkiston johtajat Mikko Eräkaski ja Juhani Tikkanen ottivat Kalevan puheenvuoropalstalla 16.4. kantaa lehdessä käytyyn keskusteluun Kansallisarkiston suunnitelmasta muun muassa lakkauttaa Oulun toimipaikka vuonna 2030.
Johtajien puheenvuoron mukaan tärkeintä on se, että Oulun toimipaikan kokoelmien säilymistä vaalitaan myös toimipaikan lakkauttamisen jälkeen.
Kokoelmien säilyminen ei yksin palvele ketään: kyse on yhtä lailla aineistojen käytettävyydestä ja saavutettavuudesta. Oulun toimipaikassa, entisessä maakunta-arkistossa, työskenteli parhaimmillaan noin 20 henkeä, joiden keskeisenä tehtävänä oli Oulun kokoelmien käytettävyyden parantaminen. Henkilöstöä on vuosi vuodelta vähennetty ja jäljelle jääneille (5–6 henkeä) on annettu yhä enemmän valtakunnallisia tehtäviä. Kokoelmien käytettävyyttä ei ole enää yli vuosikymmeneen pystytty edistämään asianmukaisesti.
Tosiasia on, että vain häviävän pieni osa Oulun kokoelmista on digitoitu. Tästä syystä aineistojen siirtäminen toiselle puolen maata romahduttaisi niiden saavutettavuuden juuri sellaisten asiakasryhmien osalta, jotka niitä eniten tarvitsevat. Oulun toimipaikan toiminnan näivettäminen, asiakaspalvelun aukioloaikojen supistaminen ja analogisten aineistojen käytettävyyden ja markkinoinnin laiminlyönti ovat myös tosiasioita, joita johtajat eivät kirjoituksessaan mainitse.
Kansallisarkiston määrärahoja on vähennetty rankalla kädellä, vaikka Kansallisarkisto edistää koko valtionsektorin aineistojen arkistointia ja saatavuutta ja kasvattaa toiminnallaan monin tavoin julkishallinnon tuottavuutta. Johtajien sanoin, kyse on tässäkin asiassa siitä, mihin rajallinen raha kohdennetaan.
Määrärahojen kohdennukset pitäisi kuitenkin tehdä arvokeskustelun ja kokonaisvaltaisen vaikutusarvioinnin pohjalta eikä yhden viraston taloustilanteen takia. Kun puhutaan ”seinistä säästämisestä” luodaan kuvaa, ettei arkiston ja sen kokoelmien sijainnilla Pohjois-Suomessa ole itseisarvoa. Kuitenkin Oulun toimipaikkaan on kerätty 90 vuoden ajan Pohjois-Suomen muistia ja se on palvellut muun muassa Oulun kaupungin asukkaita kotiseutuarkistona ja tutkimuslaitoksena.
Kukaan ei kiistä digitoinnin tai digitaalisten palveluiden merkitystä aineistojen saatavuudelle. Digitaalinen toimittaminen on hyvä palvelukonsepti. Se ei vain yksin riitä, minkä Kansallisarkisto myöntääkin. Erityisen riittämätön se on tutkijoille, jotka tarvitsevat käyttöönsä laajoja aineistoja ja sellaisia aineistomassoja, jotka on vain tutkittava, ennen kuin tutkija voi tietää, onko niissä tutkimuskysymystä palvelevaa tietoa ylipäätään.
Saatavuus digitaalisena ei ole kaikki kaikessa. Saavutettavuuden tulisi olla helpointa niille, jotka aineistoista ovat eniten kiinnostuneita, ja tavalla, joka heitä parhaiten palvelee. Se ei oululaista historianharrastajaa lohduta, että helsinkiläinenkin voi saada Oulun kaupungin vanhat privilegioasiakirjat verkossa luettavakseen, jos hän joutuu itse matkustamaan Helsinkiin tutkiakseen kaupungin tullikamarin laajan tiliaineiston.
Kansallisarkisto sanoo kantavansa huolta Oulun toimipaikan kokoelmien marginalisoitumisesta ja esittävät yhteistyöpyynnön tutkijoille ja alueellisille toimijoille. Valitettavasti Oulun maakunta-arkisto oli olemassaolonsa aikana ainoa merkittävä alueellinen arkistotoimija koko Pohjois-Suomessa. On haasteellista löytää yhteistyökumppaneita arkistotoimintaan tahoilta, joille arkistotoimi on tukitoiminto.
Halutessaan Kansallisarkisto voi sopia Oulun toimipaikan kiinteistön peruskorjauksen lykkäämisestä tai sen toteuttamisesta huokeammalla tavalla. Siten saataisiin kallisarvoista lisäaikaa aidolle vaikutusarvioinnille, Oulun kokoelmien digitoinnin edistämiselle ja korvaavien vaihtoehtojen pohdinnalle.
Kansallisarkiston henkilöstöjärjestöjen edustajat
Marjaana Kuokka
pääluottamusmies
Anssi Lampela
luottamusmies
Minna Mäki
luottamusmies, Pro ry
Markus Merenmies
pääluottamusmies
Jukka Hokkanen
luottamusmies
Anna-Maria Villa
luottamusmies, Juko ry
Jouko Harjunen
pääluottamusmies, JHL ry