Käräjäoikeus: Omis­ta­jal­ta ka­ran­nut koira puri toista koiraa ja miestä Rak­si­las­sa

Jääkiekko: Kärpät ru­tii­ni­voi­tol­la kiinni ko­ti­etuun – Seu­raa­vak­si edessä tup­la­pe­lit HIFK:ta vastaan

Hyvinvointialueet: Me­ri-Lap­pi pohtii eroa­van­sa Lapista ja liit­ty­vän­sä Poh­tee­seen

Mainos: Tilaa Kaleva tästä

Kolumni
Tilaajille

Ei it­ku­pil­liä tar­vit­se loh­dut­taa, ei ai­na­kaan aina eikä var­sin­kaan väkisin – Parasta on aloit­taa ky­sy­mäl­lä ja hy­väk­sy­mäl­lä, että itku kuuluu elämään

Psykologi Gail Kinman on syventynyt tutkimuksessaan työelämän tunteellisen rasitukseen ammateissa, joissa tunnetyö on olennainen osa työnkuvaa – esimerkiksi siis terveydenhuollon työntekijät. Itkutavoista puhuttaessa Kinman erottaa toisistaan itkualttiuden ja itkutiheyden. Itkualttius kuvaa henkilön perinnöllistä taipumusta itkuun, kun taas itkutiheys määrittyy alttiutta selkeämmin ympäristöllisten tekijöiden kautta.

Aiheeseen tämän enempää porautumatta asettaisin itseni äärimmäisen itkualttiiden joukkoon. Varhaisimmassa muistossani putoan takapihan kiikusta ja kaadun polvilleni kosteaan savimaahan. Minuun ei satu, mutta kukkakuvioisten samettihousujeni polvissa komeilevat multatahrat, jotka saavat silmäni kostumaan harmista. Minua suretti ajatus siitä, että äiti joutuisi pesemään housut huolimattomuuteni vuoksi.

”Taasko nää itket?” serkkuni taisi tavalliseen tapaansa kysyä.

Lue Digiä _0,25 € / viikko_

Tutustu, voit peruuttaa tilauksen koska tahansa.