Dieselin kova hinta pakottaa bussiyhtiöt tarkkaan katsomaan, miten kannattavaa eri bussivuorojen ajaminen on. Ensimmäisiä vuorojen lopettamisia on jo nähty, kun lipunmyynti ei ole riittänyt kattamaan kovaa vauhtia nousseita kustannuksia.
Itä-Suomessa liikennöivä perheyritys Savonlinja lopettaa 21. lokakuuta viikonloppuisin ajetut vuorot välillä Kajaani–Iisalmi ja Kajaani–Kuopio. Jo kesällä karsittiin vuoroja väleillä Joensuu–Lappeenranta ja Joensuu–Jyväskylä, kertoo liiketoimintajohtaja Jukka Komulainen STT:lle.
Tiukassa kilpailutilanteessa lippujen hintoja ei ole voinut nostaa. Kilpaillulla Joensuu–Kuopio-välillä hintaa on jopa alennettu.
– Dieselin litrahinta on noussut vuoden sisällä reilut 70 senttiä. Meillä kulutus on kaksi miljoonaa litraa vuodessa, Komulainen suhteuttaa hinnannousun tuomia lisäkustannuksia.
Dieselin litrahinta on viime päivinä ollut runsaat 2,4 euroa.
Suomen suurimman bussiyhtiön Koiviston Auton liiketoimintajohtaja Joona Hurmerinta kertoo, ettei Koiviston Auton tai samaan konserniin kuuluvan Onnibusin vuoroja ole ainakaan toistaiseksi jouduttu lopettamaan dieselin hinnan takia.
– Joudumme tietenkin koko ajan arvioimaan, pystytäänkö kaikki vuorot ajamaan.
Dieselin kallistumisella on ollut merkittävä vaikutus kannattavuuteen, konsernitasolla tänä vuonna lähempänä kymmentä kuin yhtä miljoonaa euroa, Hurmerinta kuvaa suuruusluokkaa.
Onnibusilla on Hurmerinnan mukaan ollut myynnillisesti hyvä vuosi, mikä on auttanut. Joidenkin reittien ja ajankohtien lippujen hintoja on nostettu, mutta toisaalla hintoja on jopa alennettu.
Korvaukset laahaavat sopimusliikenteessä
Merkittävä osa molempien yhtiöiden bussivuoroista on sopimusliikennettä. Savonlinjassa sen osuus liikevaihdosta on 90 prosenttia.
Komulaisen mukaan talousahdinkoa helpottaisi jo se, jos Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tekisi kesken sopimusvuotta ylimääräisen arvion siitä, onko tukea kuntakeskusten välillä ajetuista vuoroista syytä kasvattaa dieselin hinnannousun vuoksi.
Traficom tarkastelee vain kerran vuodessa, paljonko kustannukset ovat nousseet. Tätä indeksiä on tarkasteltu viimeksi tammikuussa eli ennen kuin dieselin hinta lähti maaliskuussa vauhdilla nousuun. Kaupunkiliikenteessä indeksiä seurataan jopa kuukausittain, Komulainen vertaa.
– On tosi hankala tilanne, että Traficomin korvaus tulee niin pitkällä viiveellä.
Sopimusliikenteellä tarkoitetaan valtion tai kuntien varoin tuettuja vuoroja harvaan asutuilla alueilla ja paikallis- ja seutuliikenteessä. Tilaaja päättää aikatauluista, reiteistä ja lippujen hinnoista.
Suora tuki vaikuttaisi nopeimmin
Hallitukselta on pitkään odotettu, miten se vastaa dieselin hinnannousuun. Komulaisen mukaan ratkaisun olisi tultava nopeasti ja myös vaikutettava nopeasti.
Hurmerinta arvioi, että monissa yrityksissä on kitkuteltu "vielä kuukausi pärjätään" -tyylillä.
– Sitten aina tulee uusi kuukausi. Missä kohtaa tulee tilanne, että se alkaa isommin vaikuttaa ja rahat loppuvat?
Linja-autoliiton toimitusjohtajan Mika Mäkilän mukaan erilaisia veroratkaisuja nopeampi apu olisi, jos hallitus ottaisi muun muassa korona-ajalta tutun tukimallin käyttöön ja jakaisi tilapäisesti suoraa tukea dieseliä paljon käyttäville yrityksille.
– Tarvitaan kuljetustuki ja siihen riittävästi rahoitusta, jotta tämä akuutti kriisi voidaan hoitaa ja jotta yritykset selviävät tämänkin kriisin yli.