De­ma­rei­den ohitus piristi pe­rus­suo­ma­lai­set

Ylen ennuste sai perussuomalaiset piristymään vaalivalvojaisissaan. Hyvä me, mentiin demareista ohi, oli yleinen mielipide.

Ylen ennuste sai perussuomalaiset piristymään vaalivalvojaisissaan. Hyvä me, mentiin demareista ohi, oli yleinen mielipide. Hurrauksia sai myös puheenjohtaja Timo Soinin huomautus, että äänestysprosentin nousun näkökulmasta perussuomalaiset on vaalien suurin voittaja.

Ennusteen perusteella puolue saisi 13,1 prosenttia äänistä, kun viime EU-vaaleissa prosentti oli 9,8.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi eurovaaleja sanomalla, että kyllä tupla hyvä on, se on kaksi kertaa enemmän kuin viime kerralla. Puolueen tavoitteena oli kolme paikkaa.

Hän myöntää, että kaikki toiveet eivät kuitenkaan toteutuneet ja aineksia olisi ollut parempaankin tulokseen.

Soini pahoitteli, ettei aina voi saada maailmanennätystä.

Pirkko Ruohonen-Lerner näyttää jäävän ilman paikkaa, mutta ei ole sanojensa mukaan pettynyt. Hän kertoo saaneensa omasta työstään niin hyvää palautetta kentältä, ettei koskaan aiemmin.

- Se lupaa hyvää eduskuntavaalien kannalta, ehdokas ennakoi.

- Buu, huudahti perussuomalaisten ääniharava Jussi Halla-aho, kun ilmeni, että RKP näyttäisi säilyttävän yhden paikkansa europarlamentissa.

Halla-aho oli ennakkoäänten kakkonen. Hän uskoo, että taustalla on ainakin osittain median luoma kaksintaistelu hänen ja kokoomuksen Alexander Stubbin kanssa. Se on saanut perussuomalaisia keskittämään ääniä hänelle ja kokoomuslaisia Stubbille.

Halla-aho sanoo yllättyneensä tuloksissa siitä, että kokoomuksen Petri Sarvamaa ja Sirpa Pietikäinen ovat menossa läpi.

- Heidän listoillaan on paljon vahvemmin profiloituneita ja yleisesti pidettyjä ehdokkaita, kuten Eija-Riitta Korhola.

Hän kertoo aikovansa jatkaa Korholan ja puoluetoverinsa Sampo Terhon tapaa, jolla he ovat tuoneet esille tavallisille ihmisille, millaisia asioita EU-parlamentissa käsitellään. Välineitä siihen ovat sosiaalinen media, blogit ja kolumnit.

Halla-ahoa kiinnostavat valiokunnat, jotka liittyvät maahanmuuttoon ja siirtolaisuuteen. Perhe ei ainakaan aluksi muuta Brysseliin.

- Mutta se on perheen sisällä keskusteltava asia, jota en sen enempää nyt kommentoi.

Ilmoita asiavirheestä