Mainos

Conlog palkkaa lisää työ­voi­maa ja kasvaa val­mis­ta­mal­la rää­tä­löi­ty­jä puo­lus­tus­tuot­tei­ta osana Suomen ja Naton puo­lus­tus­ket­ju­ja

Conlog Oy valmistaa suuren vaatimustason puolustus- ja turvallisuusalan erikoistuotteita. Yritys on osa Suomen maanpuolustusketjua ja Naton puolustusketjua.

Juha Moisio kertoo, että Conlogin Ylikiimingin tehtaalle on palkattu isojen tilausten myötä 30 uutta työntekijää.
Juha Moisio kertoo, että Conlogin Ylikiimingin tehtaalle on palkattu isojen tilausten myötä 30 uutta työntekijää.
Kuva: Ester van Dam

Conlog Oy on keskittynyt helposti maalla, merellä ja ilmassa liikuteltavien konttipohjaisten laitesuojien valmistamiseen. Laitesuojat pitävät sisällään korkean jalostusasteen järjestelmien integraatioita. Tuotteiden on pystyttävä toimimaan myös ääriolosuhteissa.

Yksi yhtiön kolmesta tehtaasta sijaitsee Ylikiimingissä ja se on työllistänyt uusien tilauksien myötä 30 uutta työntekijää.

Laitesuojien lisäksi Conlogin tehtaissa valmistetaan erikoisajoneuvoja, laitesuojia ja järjestelmäalustoja. Työn alla on muun muassa viestiasemia, johtamispaikkoja ja varusteiden kuivausasemia. Kaikki tuotteet räätälöidään jokaiselle asiakkaalle erikseen.

”Asiakas tuo meille vaatimuslistan, jonka perusteella lähdemme suunnittelemaan tuotetta. Meillä ei ole valmiita piirustuksia. Tosin joitakin perusmalleja on olemassa, mutta käytännössä kaikki lähtee aina nollasta”, toimitusjohtaja Juha Moisio kertoo.

Omaa tuotantoa ovat muun muassa asiakkaan tarpeen mukaan tehdyt jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmät.

Tuotteet ovat huipputasoa

Conlog on osa Suomen maanpuolustusketjua ja osa NATOn puolustusketjua. Laitteiden on oltava tämän vuoksi huipputasoa.

Yhtiö on saanut vastikään kaksi uutta tilausta. Puolustusvoimilta kaksi yhteensä noin 50 miljoonan euron tilausta joulukuussa 2022 ja Ruotsin puolustusmateriaalihallinnolta 20 miljoonan euron tilauksen maaliskuussa 2023.

Ouluun on saatu tilausten myötä noin 30 uutta työntekijää, mutta vielä tarvitaan lisää asentajia ja sähkömiehiä.

Yhtiössä arvostetaan työkokemusta. Vanhemmat työntekijät toimivat tavallaan oppi-isinä nuoremmille. Työssä on tärkeää ymmärtää mekaniikkaa. Työ ei ole hihnatyötä, vaan työtehtävät vaihtelevat.

Työntekijöillä pitää olla ammattitaitoa ja tiimiosaamista. Moisio tuo esille sen, että yhtiöön haluttaisiin enemmän naistyöntekijöitä.

”Meille on tullut tänä vuonna avoimia hakemuksiakin 150. Oulussa riittää hyvin työvoimaa, mutta Tampereen eteläpuolella ammattitaitoisista hitsareista tai sähkömiehistä on pulaa.”

Moisio korostaa, että kaikki hakijat ovat olleet hyviä. Hän kiittelee myös kaikkia tiimejään, joka ovat hyvin ammattitaitoisia niin tuotannon kuin suunnittelunkin puolella.

Moisio itse on ollut tehtävässään vuoden ajan.

”Asun entisen Halikon kunnan alueella Salossa ja käyn Oulussa kahdesti kuukaudessa. Kotimaan lisäksi matkustelen ulkomailla. Työstäni tekee mielekkään juurikin ihmiset. Kannatan palvelevaa johtajuutta, missä luon toiminnalle suuntaviivat ja resurssit, joita tiimit sitten toteuttavat.”

Conlogissa arvostetaan työkokemusta. Vanhemmat työntekijät toimivat tavallaan oppi-isinä nuoremmille.
Juha Moisio

Yrityksen tavoitteena kansainvälistyminen

Moisio on toiminut aikaisemmin sotilaana ja muun muassa Robonic Ltd Oy:n toimitusjohtajana. Hän on myös vastannut liiketoiminnan kehittämisestä kahdessa muussa puolustusalan kotimaisessa yrityksessä ja toiminut pitkään kotimaisen puolustusteollisuuden etujärjestön hallituksessa.

Moisio on koulutukseltaan opistoupseeri ja tradenomi. Tällä hetkellä hän on opiskelee tietojohtamista LUT:ssa.

Conlogin tulevaisuuden tavoitteisiin kuuluu kansainvälistyminen. Yritys hakeutuu aktiivisesti ulkomaille ja hakee yhteistyökumppaneita.

Moision toiveena on myös se, että ammattikoulutukseen satsattaisiin tulevaisuudessa enemmän. ”Ammattikoulutus tarvitsee rahoitusta, koska arvokkaat käsityöläisammatit eivät saa kadota”, Moisio korostaa.

Conlog Oy

Perustettu Oulussa vuonna 1990

Tehtaat Oulun Ylikiimingissä, Rautalammilla ja Pirkkalassa sekä toimisto Tampereella

Tällä hetkellä töissä yli 94 henkilöä

Tärkeimmät asiakkaat ovat Puolustusvoimat ja Ruotsin puolustushallinnon materiaalilaitos