Bolt-sovellus laajentaa toimintansa Ouluun ja Tampereelle tänään keskiviikkona.
Sovelluksen kautta on mahdollista tilata kyytipalveluita. Lisäksi palveluihin kuuluvat muun muassa jaetut autot sekä ruoan- ja elintarvikkeiden kotiinkuljetus.
Paikallisten taksinkuljettajien on mahdollista rekisteröityä sovelluksen kuskeiksi.
– Lanseerauksellamme Oulussa ja Tampereella kannustamme asukkaita jättämään autonsa kotiin, tehden merkittävän panoksen yksityisautojen hallitsevan liikkuvuuden muuttamiseen, Boltin maajohtaja Mikael Uusivuori kertoo tiedotteessa.
Yritys toimii Suomessa Oulun ja Tampereen lisäksi Turussa ja Helsingissä.
Virolainen yhtiö aloitti toimintansa Suomessa ensimmäisen kerran jo vuonna 2014 Helsingissä Taksify-nimellä, Helsingin Sanomat kertoo.
Yhtiö on ennättänyt vetäytyä Suomen markkinoilta kahteen kertaan vuosina 2017 ja 2020 muun muassa taksien sääntelyyn liittyvien hankaluuksien vuoksi. Yritys palasi Helsinkiin vuonna 2022.
Yrityksen tiedotteen mukaan sillä on maassa tuhansia aktiivisia käyttäjiä ja kymmeniätuhansia viikoittaisia kyytejä.
– Olemme saavuttaneet markkinajohtajuuden Pohjoismaissa ja Baltiassa keskittymällä kilpailukykyisiin hintoihin ja varmistaen korkeammat tulot kuljettajillemme. Sitoutumisemme kannattavuuteen ja oikeudenmukaisuuteen on johtanut tyytyväisiin kuljettajiin ja matkustajiin, Mikael Uusivuori sanoo.
Boltin mukaan luotettavat matkat varmistetaan erilaisten turvallisuustoimintojen ja asiakastuen avulla.
Boltilla on tiedotteen mukaan 150 miljoonaa asiakasta 45 maassa Euroopassa ja Afrikassa.
Amerikkalainen Uber-kyytisovellus aloitti toimintansa Oulussa viime vuonna.