Auton ostajalla saattaa olla nyt tuskainen hiki otsalla, jos autokuume on päässyt pahasti tarttumaan. Käytettyä autoa etsivälle on nyt erityisen hankala urakka miettiä, millainen auto olisi passeli seuraaviksi vuosiksi. Jos sotkee mietiskelyyn ympäristönäkökohdat, aivoaskartelu menee vielä kinkkisemmäksi.
Autoksi voi valita kohtalaisilla järkisyillä sähköisen mallin, jos lompakko antaa myöten. Uusista autoista iso osa myydään jo sähköisinä, täyssähkömalleina tai hybrideinä.
Täyssähköauton voi ostaa käytettynäkin ja sen voisi tuoda ulkomailtakin hyvillä veroeduilla. Mutta kannattaako sellaista ostaa, jos se on käytettynäkin kallis ja jos autoon ei pääse sisälle kuin peräkopin kautta ja sisälle tulee vettä konepesussa? Toki laatuongelmia on kaikissa autoissa, mutta kalliinpuoleisissa autoissa niitä on ollut ennen vanhaan aika harvoin.