Pääkirjoitus

Asun­to­kau­pan jumi iski täy­sil­lä myös Ouluun, ja ale­laa­ris­ta voi nyt tehdä löytöjä

Yliopistokaupunki Oulun asuntomarkkinoilla imu on tavannut olla hyvä, mutta nyt myyntilukemat ovat erityisesti uusien asuntojen kohdalla romahtaneet. Hankintaintoa jarruttaa korkojen nousu. Jossain vaiheessa ostopaineet purskahtavat taas ilmoille.

Oulun keskustassa ja vähän kauempanakin sieltä rakennustyömailla näkyy vielä nostokurkia ja kuuluu koneiden ääniä. Kun nykyiset työmaat valmistuvat, monilla suunnitelluilla rakennuspaikoilla vallitsee kuitenkin  syvä hiljaisuus.

Uusia kohteita ei aloiteta, kun entisetkin pursuavat myymättömiä asuntoja.

Tilastokeskuksen mukaan Oulussa myytiin tämän vuoden tammi-maaliskuussa vain 34 uutta osakehuoneistoa. Viime vuonna saman jakson lukema oli 121, ja vuosina 2018 – 2021 joka kerran yli 200.

YIT odottaa Oulussa lisää ennakkovarauksia Kirkkokatu 75:n kerrostalohankkeeseen.
YIT odottaa Oulussa lisää ennakkovarauksia Kirkkokatu 75:n kerrostalohankkeeseen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut