Jos rahaa on erittäin paljon, siitä tulee riittää jaettavaksi muille. Näin linjaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma, miten eniten ansaitsevien tulisi rahojaan käyttää. Hän kuitenkin korostaa, että kaikki käyttävät rahojaan ja tekevät hyväntekeväisyyttä täysin omantuntonsa mukaan.
"Kohteita ja keräyksiä on vaikka kuinka paljon, eli niistä ei ole puutetta, jos vain halua on. Hän, jolla on ylimääräistä, joutuu vakavasti tämän kysymyksen eteen", Paarma sanoo.
Hänen mukaansa kirkonkin näkökulmasta on selvää, että hyvä elämä ja onnellisuus vaativat tietyntasoisen perusturvan ja varallisuuden. Raha ei tee kuitenkaan onnelliseksi, eikä valtava määrä rahaa varsinkaan.
"Ihminen tarvitsee tuloja ja varallisuutta omaan elämäänsä kohtuullisesti, mutta ei yli kohtuuden. Olemme vastuussa meille tulleesta varallisuudesta yhteiskunnalle ja toisille ihmisille", Paarma selventää ajatuksiaan varakkuudesta ja velvollisuuksista.
Raha muuttuu rakkaaksi
Missä kulkee raja, jossa rahan hankkiminen ja omaisuudesta kiinni pitäminen muuttuu ahneudeksi? Tehtävä ei ole arkkipiispallekaan helppo määriteltävä.
"Jos ihmisellä on omassa käytössään niin paljon varallisuutta, että hänellä ei ole mielekästä mahdollisuutta sitä käyttää, siinä kyllä olisi ylimääräinen potti jaettavaksi toisille."
Eikö sellaisia ihmisiä ole melko paljon meilläkin, kun tarkastellaan verotiedoista eniten ansaitsevia?
"Kyllä ne palkka- ja optiotulot ovat huikeita summia, aivan mahdottomia yhden ihmisen tai perheen käyttää mielekkäällä tavalla. Luulisin, että paljon parempi mieli ja onnellisempi elämä tulee, kun ihminen käyttää rahojaan siten, että hän tuntee tehneensä toisten hyväksi ja auttaneensa hädässä olevia ihmisiä. Siitä kertyy niitä hyvän elämän pisteitä enemmän kuin tiedosta, että tilillä on iso summa."
Ahneuden peikko kurkistaa kulman takana hyvin helposti.
"Sen huomaa jokainen itsestään: kun rahaa tulee enemmän, sitä alkaa yhä enemmän rakastaa - siis itsessään sellaista rahaa, joka ei ole elämiseen välttämätöntä. Voi olla, että ahneuden synti tarttuu helpommin niihin, joilla on niitä suuria tuloja."
Paarman mukaan paras keino torjua peikko on katsoa peiliin ja tutkia omaatuntoaan.
Vaikka yritysten ja pankkien toimintaperiaate on tuottaa voittoa, niiden maailmassa ahneuden vaara vaanii erityisesti.
"Perimmäinen tarkoitus palvella ihmisiä hämärtyy helposti. Julkisuuteen putkahtelee väärinkäytöksiä, joissa ihmisten hätätilaa tai ymmärtämättömyyttä käytetään häikäilemättömästi hyväksi. Sellaisesta hyvä esimerkki on nämä pikavipit."
Lahjoituksia piilotellaan
Ei ole olemassa kovin tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon suurituloisimmat tekevät hyväntekeväisyyttä. Paarman mukaan sitä tehdään enemmän kuin halutaan ulospäin näyttää.
"Moni hyvätuloinen lahjoittaa merkittäviä summia milloin kulttuurin, milloin maailman tai oman maan köyhien hyväksi. Meillä kirkossa on kokemusta monista sellaisista. Jotkut antavat lahjoituksensa julkisesti, mutta kovin moni tekee sen vähin äänin."
Syy asian piilossa pitoon on Paarman arvion mukaan se, että ei haluta antaa vaikutelmaa lahjoituksilla leuhkimisesta.
"Jeesuskin opetti Uudessa testamentissa vanhan periaatteen: kun annat almua, tee se niin, että vasen kätesi ei tiedä mitä oikea tekee. Toisaalta monet isot lahjoitukset olisi paikallaan antaa julkisesti, jotta lahjoittaja näyttää esimerkkiä muille."
Vähästä enemmän
Sellainen käsitys, että köyhät antavat vähästään helpommin kuin rikkaat paljostaan, pitää Paarman havaintojen mukaan pitkälti paikkansa.
"Kirkon Yhteisvastuu- ja muissa vastaavissa keräyksissä suhteellisesti parhaat tulokset saadaan, ei varakkaiden asuttamilta, vaan nimenomaan köyhimmiltä alueilta. Köyhällä ei ole varaa antaa paljon, mutta he antavat suhteellisesti eniten."
Arkkipiispa ei sälytä suurrikkaiden niskaan paineita tehdä enemmän hyvää kuin he nykyään tekevät.
"Mieluummin puhuisin meistä kaikista. Suuri osa suomalaisista niin sanotuista tavallisista ihmisistä elää niin hyvinvoivasti, että meillä on varaa jakaa omastamme puutteessa elävien hyväksi. Omasta kiinni pitäminen ja ahneus on jokaista niin lähellä, että tämä asia on kaikille kipeä ja vaikea omantunnon sekä oman moraalin kysymys."
Tärkeimpinä hyväntekeväisyyskohteina Paarma pitää nälkää näkevien ihmisten ja katastrofien uhrien auttamista.
"Suunnaton köyhyys maailmassa ja myös omassa maassa on merkittävää. Yhteiseksi hyväksi voi tukea lisäksi nuorisotyön tai kulttuurin edistämistä. Yliopistojen tukeminen on merkittävä tapa vahvistaa yhteiskuntaa."