Arina kertoo mak­sa­van­sa hen­ki­lö­kun­nal­leen en­nä­tyk­sel­li­sen suuret tu­los­palk­kiot ko­ro­na­vuo­des­ta

Osuuskauppa Arina kertoo tiedotteessa maksavansa koko henkilökunnalleen ennätykselliset tulospalkkiot koronavuodesta. Tiedotteen mukaan poikkeusvuosi vaati henkilökunnalta joustoa ja sopeutumista.

Tulospalkkio maksetaan suhteutettuna tehtyjen työtuntien määrään. Kokoaikaisen työntekijän palkkio nousee jopa 2000 euroon.

Yhteensä Arina maksaa tulospalkkioita viime vuodelta 4,5 miljoonaa euroa. Summa on 1,9 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuonna.

Tiedotteessa kehutaan työntekijöitä rohkeudesta siirtyä uusiin tehtäviin, kun osa toimialoista hiljeni koronaepidemian vuoksi. Esimerkiksi matkailu- ja ravintola-alan, liikennemyymälöiden ja erikoistavarakaupan työntekijöitä siirtyi toisiin tehtäviin Prismoihin, S-marketteihin, Saleihin ja Sokos Herkkuun.

– Marketkaupan henkilöstö perehdytti kevään 2020 aikana jopa 400 arinalaista turvaamaan huoltovarmuutta Pohjois-Suomessa, tiedotteessa sanotaan.