Am­piai­sen­pis­to­ja hoi­det­tu Qstoc­kin en­si­avus­sa aiempaa enemmän – lue en­si­apu­pis­teen vinkit fes­ta­ri­kä­vi­jöil­le

Lämpötilaan nähden lämmön ja nestehukan vuoksi uupuneita kävijöitä on hoidettu ensiapupisteessä yllättävän vähän, kertoo ensiapupisteen vastaava Timo Kivimäki.

Qstockissa ihmiset ovat muistaneet huolehtia nesteytyksestä, sillä kuumasta säästä huolimatta kuumuudesta ja nestehukasta johtuvia tehtäviä ei ole ollut erityisen paljon.
Qstockissa ihmiset ovat muistaneet huolehtia nesteytyksestä, sillä kuumasta säästä huolimatta kuumuudesta ja nestehukasta johtuvia tehtäviä ei ole ollut erityisen paljon.
Kuva: Matti Räty

Qstockin festarialueen ensiapupisteessä perjantai-ilta on sujunut festareille tavalliseen tapaan vilkkaasti.

Festareilla toimivan Acuutti-Avun ensiapupisteen vastaava Timo Kivimäki kertoo, että eniten festarikävijät ovat tulleet hoidattamaan erilaisia lihasvammoja ja rakkoja. 

– Tänä vuonna ampiaisenpistoja on ollut yllättävän paljon, enemmän kuin aiempina vuosina, Kivimäki toteaa. 

Lämmön vuoksi uupuneita tai liian vähän vettä juoneita ihmisiä on nähty Kivimäen mukaan ensiavussa yllättävän vähän lämpötilaan nähden. Oulussa on ollut perjantaina yli 25 astetta lämmintä.

– Ihmiset ovat muistaneet juoda vettä, Kivimäki iloitsee.

Kivimäki kiitteleekin järjestäjiä siitä, että vesipisteiden määrää on lisätty ja ne on merkattu näkyvästi useamman metrin korkeudessa leijuvilla ilmapalloilla.

Vesipisteillä on käynyt koko perjantain ajan tasainen virta, eivätkä pisteet ole jonoutuneet kävijöistä. Ainoastaan Rytmirannan läheisyydessä olevalla vesipisteellä on ollut ajoittain maltillisen mittaista jonoa.

Ensiapupisteen vinkit festarikävijöille:

1. Jos sinulla on allergioita, pidä allergialääkkeet mukana. Kerro allergiastasi myös mukana oleville kavereille. 

2. Juo vettä. 

3. Ota festareille mukaan mukavat kengät ja hyvää mieltä. 

Kaikki Qstock-jutut ja -kuvat löytyvät koostetusti täältä.