Kiitämme toimittaja Pekka Rahkon analyysiä, joka koskee Pohjois-Pohjanmaan alueellista metsäohjelmaa 2025–2030 (Kaleva 17.1). On hienoa, että mediassa kiinnitetään huomiota tähän tärkeään työhön, jota alueelliset metsäneuvostot eri maakunnissa tekevät.
On kuitenkin syytä huomata, että alueellista metsäohjelmaa ei kannata verrata suoraan Suomen ilmastopaneelin ja Suomen Luontopaneelin yhteisraporttiin, eikä myöskään Luonnonvarakeskuksen (Luke) synteesiin talousmetsien luonnonhoidon vaikuttavuudesta. Nämä ansiokkaat raportit esittävät tutkimukseen perustuvaa tietoa metsien tilasta ja keinoja ilmasto- tai luontotavoitteiden saavuttamiseksi. Ja Luken synteesi myös ohjauskeinoja, joita tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi.
Alueelliset metsäohjelmat toimivat sen sijaan nykyisten ohjauskeinojen puitteissa. Niiden tavoitteena on metsien monipuolinen käyttö ja käyttömuotojen yhteensovittaminen. Kohteena ovat erityisesti yksityismetsät, joiden käytöstä vastaavat metsänomistajat.
Pohjois-Pohjanmaan erityispiirteenä on, että metsienhoito, puun käyttö ja jalostaminen työllistävät keskimäärin enemmän kuin muualla Suomessa. Siksi taloudelliset näkökohdat täytyy väistämättä huomioida alueellisessa metsäohjelmassa. Metsäohjelman taustamateriaalissa esitetään hakkuumahdollisuudet, ei hakkuutavoitteita. Puun myynti ja osto perustuvat toimijoiden omiin liiketoimintapäätöksiin.
Metsänhoitokäytäntöjen muuttaminen ja hakkuiden maltillistaminen tuovat kustannuksia metsänomistajille. Niiden toteuttaminen edellyttää monipuolisia ja johdonmukaisia ohjauskeinoja, kuten lainsäädäntöä, tukia, veroja, sertifiointeja ja markkinaehtoisia mekanismeja. Näitä keinoja on tällä hetkellä rajallisesti. Valtakunnan tason ohjauskeinojen esittäminen tai toimiminen mahdollisten tulevien ohjauskeinojen puitteissa ei ole alueellisten metsäohjelmien tehtävä.
Pohjois-Pohjanmaan metsäohjelmassa nostetaan vahvasti esiin turvemaiden ennallistaminen, vesistöystävällinen metsänhoito ja metsien luonnonhoitotoimet. Näille toimenpiteille on jo olemassa tukijärjestelmiä. Suojelualueiden lisääminen on vaikuttava keino turvata luonnon monimuotoisuutta. Luonnon kannalta suurin kokonaisvaikutus syntyy kuitenkin, kun luontotoimet tuodaan osaksi arkimetsänhoitoa.
Metsäohjelmaa laativat metsäneuvostojen lisäksi iso joukko metsä-, luonnonvara ja ympäristöalan sidosryhmiä. Samassa pöydässä kohtaavat metsäkoneen kuljettajan arki, tutkijan analyysi, maanomistajan suhde omaan metsään, luonnonsuojelijan huoli luonnon monimuotoisuudesta ja kansalaisen ahdistus muuttuvasta ilmastosta.
Metsäohjelmat päivitetään ohjelmakauden puolivälissä. Tällöin huomioidaan toimintaympäristön muutokset ja uudet tutkimustulokset. Prosessi on siis jatkuva ja tähtää aina parempaan.
Anne Tolvanen
Pohjois-Pohjanmaan alueellisen metsäneuvoston puheenjohtaja
professori, Luonnonvarakeskus
Maria Isolahti
Pohjois-Pohjanmaan alueellisen metsäneuvoston sihteeri
elinkeinopäällikkö, Suomen metsäkeskus