Jokilaaksojen pelastuslaitos hälytettiin sunnuntaina puolenpäivän aikaan Siikalatvan Kestilään, kun alle kouluikäinen oli lukinnut itsensä autoon helteisellä säällä. Pelastuslaitoksen mukaan autonavaimia ei ollut saatavilla lähistöllä.
Paikalle saapunut pelastusyksikkö Kestilän paloasemalta joutui rikkomaan auton takalasin, jotta lapsi saatiin turvallisesti ulos kuumasta autosta. Tilanteesta ei aiheutunut henkilövahinkoja, mutta auton omistaja joutuu vaihtamaan kulkuneuvonsa takalasin.
Ilmatieteen laitoksen mukaan Kestilässä oli sunnuntaina tapahtuma-aikaan noin 26 astetta lämmintä.