Ale­xan­der Sa­lo­ran­ta: "Ilman pe­sä­pal­lon lo­pet­ta­mis­ta ja su­ku­puo­len kor­jaa­mis­ta en olisi tässä ker­to­mas­sa kuu­lu­mi­sia­ni"

Hyvä olo sisällä näkyy myös ulospäin, sanoo Alexander Saloranta.
Hyvä olo sisällä näkyy myös ulospäin, sanoo Alexander Saloranta.
Kuva: Pekka Kallasaari

Viisinkertainen suomenmestari, kahdeksankertainen Itä-Länsi -pelaaja, Naisten Superpesiksen pudotuspelien arvokkain pelaaja kausina 2011 ja 2012, kauden 2011 etenijäkuningatar...

Muun muassa näistä meriiteistä muistetaan oululainen pesäpalloilija Paula Saloranta.

Paula Salorannan pesäpalloura päättyi SM-pronssiin Lapuan Virkiän paidassa syksyllä 2017. Samaan aikaan kun hän hyvästeli pesäpallon, jätti hän jäähyväiset elämälleen naisena.

Paulasta tuli Leo Alexander.

– Viimeiseen peliin liittyy todella ristiriitaiset muistot. Koin samaan aikaan valtavaa ahdistusta uran lopettamisesta ja valtavaa helpotusta siitä, että olen vihdoin matkalla elämässäni oikeaan suuntaan, Alexander Saloranta muistelee neljän vuoden takaista käännekohtaa.

Hän kertoo tienneensä jo varhaislapsuudessaan olevansa poika väärässä kuoressa. Pesäpallosta tuli hänelle kirjaimellisesti henkireikä.

– Pesäpallo on pitänyt minut elossa suurimman osan elämästäni, hän sanoo.

Vaikka pelikentillä Paula Salorannasta välittyi ulospäin määrätietoinen ja itsevarma kuva, hänen sisällään myllersi kaiken aikaa kasvava paha olo, jolle oli välttämätöntä laittaa piste.

– Pesäpallon lopettaminen ja sukupuolen korjaaminen ovat elämäni parhaita päätöksiä. Jos en olisi näin tehnyt, en olisi enää tässä kertomassa kuulumisiani.

Alexander Saloranta muistelee aikaa naispesäpallon huipulla ristiriitaisin tuntein. Toisaalta pesäpallo piti hänet hengissä, toisaalta peliuran päätös vapautti pahaa oloa aiheuttaneista kahleista. Nyt olo on hyvä ja kevyt.
Alexander Saloranta muistelee aikaa naispesäpallon huipulla ristiriitaisin tuntein. Toisaalta pesäpallo piti hänet hengissä, toisaalta peliuran päätös vapautti pahaa oloa aiheuttaneista kahleista. Nyt olo on hyvä ja kevyt.
Kuva: Pekka Kallasaari

Vaikeinta odottaminen

Alexander Saloranta kertoo sukupuolenkorjauksen olleen pitkä ja rankka prosessi niin henkisesti kuin fyysisestikin.

– Kaikista vaikeinta on ollut odottaminen. Alussa otin oikeudet omiin käsiini ja aloitin hormonihoidot itse, sillä ensimmäistä hormonipolikäyntiä joutuu odottamaan yli vuoden. Se olisi ollut liian pitkä aika, sillä minulla ei ollut pienintäkään epäilystä siitä, etteikö tämä olisi minulle oikea tie.

Kun Saloranta lopulta sai ensimmäisen virallisen testosteronireseptinsä, oli henkinen ja fyysinen muutos jo pitkällä.

– Testosteronin myötä mieliala tasaantui, olo muuttui kaikin puolin paremmaksi, ääni madaltui, parta alkoi kasvaa ja lihakset ottamaan treenit vastaan ihan uudella tavalla, Saloranta kertoo.

Uuden nimen hän sai virallisesti syksyllä 2018 ja vuoden kuluttua siitä Saloranta sai mastektomian myötä miehisen rintakehän.

Sukupuolen juridinen vahvistaminen eli nimen ja henkilötunnuksen muutos tapahtui viime syksynä.

Maaliskuu toipilaana

– Nyt sukupuolenkorjausprosessini on siinä pisteessä kuin se on tarkoitus olla, leikkauksesta toipuva Saloranta kertoo ja jatkaa:

– Maaliskuu on kulunut sairaslomalla Netflixiä tuijotellen. Koirani on pitänyt huolta siitä, että olen saanut raitista ilmaa, kroppa pientä liikettä ja pää on pysynyt kasassa.

Hän kertoo odottelevansa jo malttamattomana normaaliin arkeen palaamista.

– Työskentelen tällä hetkellä Postilla. Viime kesänä tein myös kaihdinasentajan hommia ja siskon talonrakennusprojektissakin on tullut auteltua. Tällaisiin normaaleihin puuhiin kaipaan.

Hyvä olo näkyy ulospäin

Alexander Saloranta on puhunut sukupuolenkorjausprosessistaan avoimesti niin lehtihaastatteluissa kuin televisiokameroidenkin edessä. Mieheltä on ilmestynyt myös kirja Rohkeudesta olla minä.

Hän on aktiivinen myös Instagramissa eikä kainostele julkaista rohkeita kuvia timmistä kro­pastaan.

– Olen nyt sinut itseni kanssa. Elämä on niin paljon helpompaa kun on hyvä olla itsensä kanssa. Kyllähän se näkyy ulospäinkin, Saloranta sanoo.

Kuntoaan ex-urheilija kertoo pitävänsä yllä tällä hetkellä hyötyliikkuen ja kotikuntopiirillä. Salitreenit ovat olleet koronan sekä leikkausten vuoksi tauolla jo vuoden päivät.

– Ennen viimeisintä leikkausta päätin tehdä sata punnerrusta päivässä. Lopulta niitä kertyi kahden kuukauden aikana 10 000, hän ­nauraa.

Paula Saloranta pelasi vuonna 2009 Lipottarissa. Kuva Lipottaret-Rauma pelistä.
Paula Saloranta pelasi vuonna 2009 Lipottarissa. Kuva Lipottaret-Rauma pelistä.
Kuva: Moilanen Jukka-Pekka

Höntsäily ei kiinnosta

Pesäpallolla ei enää ole sijaa Salorannan elämässä.

– Puulaakia kävin pelaamassa pelaajauran lopettamisen jälkeen, mutta iltavuorot töissä estivät sen vähäisenkin pelailun.

– Olisihan se tietysti vielä ihan mukana treenata ja pelata ihan vain nähdäkseen, ovatko taidot säilyneet. Olen kuitenkin niin huono häviäjä, etten mielellään lähde pelailemaan huvikseen. Joko täysillä tai ei ollenkaan.

Yhtälailla kuin ei höntsäily, ei penkkiurheilukaan Salorantaa ­sytytä.

– Olen aina mieluummin urheillut itse kuin katsonut muiden urheilevan. En osaa sanoa pesäpallon tilasta tällä hetkellä oikein mitään, hän myöntää.

Pesäpallokentiltä Saloranta sanoo kaipaavansa eniten tunteiden suurta kirjoa ja ryhmään kuulumisen tunnetta.

– Sitä, että tehdään töitä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Yhdessä voitosta iloitsemista ja hä­viöstä suremista.

”Näytä tuloksesi”

Kun Alexander Salorannalta kysytään hänen tulevaisuudensuunnitelmiaan, hän vastaa englanniksi: ”Don’t tell people your plans. Show them your results.”

Suomennettuna: ”Älä kerro ihmisille suunnitelmiasi. Näytä heille tuloksiasi.”

– Rehellisyyden nimissä ei minulla edes ole sen kummempia suunnitelmia kuin käydä töissä ja pysyä terveenä. Joskus, kun vallitseva tilanne maapallolla helpottaa, olisi mukava matkustaa.

– Ja tietysti olla oma itseni. Sitä rohkeutta toivon kaikille.