
Oulun Halosen myymälänjohtaja Jaana Tikka sanoo, että korona on vaikuttanut kovasti paraikaa meneillään olevien alennusmyyntien asiakasmääriin. Hän arvioi, että aiempiin vuosiin verrattuna katoa on 35–40 prosenttia.
– Hirveästi korona on vaikuttanut. Varsinkin leviämisvaiheessa oleva Oulun tilanne näkyy selvästi. Alennustuotteita on varmaankin saman verran kuin ennen ellei enemmän, koska koko vuoden aikana ei tavara ole liikkunut normaalisti, hän pohtii.
Pelastusta on tuonut verkkokauppa. Monet asiakkaat, jotka eivät rohkene tulla kivijalkakauppaan alennusmyynteihin, ovat siirtyneet tekemään nettiostoksia.
– Ei voi sanoa, että tilanne olisi pelastunut mutta huomattavaa helpotusta siitä kuitenkin on tullut. Verkkokauppamme on kasvanut noin 30 prosenttia edellisestä vuodesta, Tikka arvioi.
Alennusmyynnit aloitettiin Halosella aikaisin, jo joulukuun alussa. Sen takia alennusmyyntijakso on pidempi kuin aikaisemmin.
– Tavaraa kyllä riittää joksikin aikaa, mutta sää voi muuttaa tilannetta nopeasti.