Mainos

Ajoit­tain työ­voi­ma­pu­la ra­joit­taa Oulun Kui­vaus­tek­niik­ka Oy:n kasvua: Ro­va­nie­mel­lä, Me­ri-La­pis­sa ja Kuu­sa­mos­sa on vaikea löytää työn­te­ki­jöi­tä

Ajoittainen työvoimapula on rajoittanut Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa toimivan Oulun Kuivaustekniikka Oy:n kasvua

Työnantajana Oulun Kuivaustekniikka Oy on valmis kouluttamaan työntekijöitä tehtäviinsä. Tämä on yksi keinoista, joilla myös pienillä paikkakunnilla saadaan ihmisiä työllistettyä yritykseen, kertoo toimitusjohtaja Sami Kallioniemi.
Työnantajana Oulun Kuivaustekniikka Oy on valmis kouluttamaan työntekijöitä tehtäviinsä. Tämä on yksi keinoista, joilla myös pienillä paikkakunnilla saadaan ihmisiä työllistettyä yritykseen, kertoo toimitusjohtaja Sami Kallioniemi.
Kuva: Anna Raudaskoski

”Ei voi oikeastaan sanoa, että meillä olisi ollut varsinaisesti työvoimapulaa. Tietyillä alueilla on ollut kuitenkin ajoittain vaikeuksia työvoiman saannissa, mikä on osaltaan rajoittanut yrityksen kasvua”, Sami Kallioniemi, Oulun Kuivaustekniikka Oy:n toimitusjohtaja kertoo.

Oulun Kuivaustekniikka Group Oy:n konsernilla on 12 toimipistettä Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin alueella.

Se on alueensa johtava vahinkosaneerauksia tekevä yritys, joka on perustettu vuonna 2006. Yrityskonserni on laajentunut viimeaikoina, konserniin kuuluu Oulun Kuivaustekniikka Oy:n lisäksi Pohjois-Suomen Kuivaustekniikka Oy, sekä tämän vuoden elokuussa Kokkolaan perustettu Pohjanmaan Kuivaustekniikka Oy. Konserni työllistää yhteensä 180 henkilöä.

Hyvällä henkilöstöpolitiikalla halutaan varmistaa työpaikan houkuttelevuus. Vaikka Oulun Kuivaustekniikka Oy ei Oulun alueella hakisikaan työntekijöitä, yritykseen tulee kyselyjä työpaikoista.

”Oulun alueella työvoimaa on saatu hyvin, meillä on hyvän työnantajan maine. Rovaniemi, Meri-Lappi ja Kuusamo ovat olleet viimeaikoina haasteellisempia paikkoja löytää työntekijöitä.”

Koulutus avuksi rekrytoinnissa

Työnantajana Oulun Kuivaustekniikka Oy on valmis kouluttamaan työntekijöitä tehtäviinsä. Tämä on yksi keinoista, joilla myös pienillä paikkakunnilla saadaan ihmisiä työllistettyä yritykseen.

”Vesivahinko- ja saneerausala on kohtuullisen haastava ja se vaatii monitaitoista osaamista. Jos rekrytoinnissa ilmenee, että työnhakija on valmis opiskelemaan alaa, olemme pyrkineet kouluttamaan heitä.”

Oulun Kuivaustekniikalla työskentelee ammatti-ihmisiä laidasta laitaan.

”Insinöörit ja rakennusmestarit työskentelevät meillä lähinnä tutkimus- ja toimihenkilöpuolella ja asennuspuolella on talonrakennus- ja sisustusalan ammattilaisia”, Kallioniemi luonnehtii.

Koronan takia uusi malli toimia

Yrityksen toimialaan kuuluu erilaisten vesi- ja palovahinkojen tutkiminen ja saneeraaminen. Lisäksi Oulun Kuivaustekniikka Oy tekee muun muassa sisäilmakorjauksia, kodin- ja kiinteistöjen remontteja sekä LVI-töitä. Asiakkaina on yksityishenkilöiden lisäksi vakuutusyhtiöitä, kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöitä sekä kaupunkeja ja kuntia. Töitä riittää.

”Oli taloustilanne mikä hyvänsä, valitettavasti vahinkoja sattuu ja jonkun ne pitää korjatakin”, toteaa Kallioniemi.

Korona ei pahemmin muuttanut työtilausten määrää eikä yrityksen viime kevään tulosta.

”Korona ei ole vaikuttanut suuremmin liiketoimintaan muuten kuin että jouduimme miettimään tarkkaan, miten pystymme työskentelemään ihmisten kodeissa ja asiakaskontakteissa turvallisesti. Siihen saatiin kuitenkin kehitettyä toimiva malli ja näin ollen olemme pystyneet jatkamaan toimintaamme normaalisti.”

Työvoiman saannissa auttaa
  • Yrityksen maine on kunnossa
  • Yrityksessä henkilöstöjohtaminen on kunnossa
  • Otetaan vastuuta työntekijöiden kouluttamisesta
  • Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien Hyvä Pomo hanke auttaa työvoiman ja henkilöstöjohtamisen haasteissa.