Piispa Samuel Salmi kuvaa kirjassaan ”Piispan synnit” raskaita kokemuksiaan vanhoillislestadiolaisuudesta. Salmi kritisoi kirjassaan myös lestadiolaisten eksklusiivista, muut poissulkevaa oppia, jonka mukaan ainoastaan heidän kauttaan on pääsy taivaaseen.
Vietin itse lapsuuteni ja nuoruuteni lestadiolaisessa perheessä ja yhteisössä, ja samaistuin piispan tunteisiin. Lukuisat ylhäältä annetut säännöt varjostivat elämää. Monet asiat, joihin olisin halunnut tutustua ja osallistua, olivat syntiä. Helvetin uhka lisäsi pelkoa ja ahdistusta.
Aikuistuttuani olen pitkällisen prosessin ja ulkopuolisen avun turvin päässyt kosketuksiin oman aidon sisimpäni kanssa. Sen myötä on löytynyt lisääntyvästi vapautta ja mielenrauhaa. Psyykkinen ja henkinen matka on vienyt yhä kauemmas kaikista jumalista ja uskonnoista ja antanut niihin uudenlaista näköalaa.
Maailmassa on tuhansia uskontoja. Jumalien määrä lienee vielä suurempi. Mikä näistä on se ainoa oikea uskonto ja ainoa oikea jumala?
Ihmisen uskonto taidetaan määrätä jo ennen syntymää sen mukaan, mihin maailmankolkkaan jumalat sijoittavat kunkin syntymään. Jos olisin syntynyt vaikkapa Afganistaniin, minut olisi kyllästetty syntymästä saakka Koraanin opeilla, ja minusta olisi tullut muslimi. Kristinusko olisi minulle kammoksuttavaa väärää oppia. Lestadiolaisuudesta en koskaan saisi mitään tietoa. Uskonvarmuuteni Allahiin olisi yhtä vahva kuin kristityillä omaan Jumalaansa.
Olisin toivonut, että Salmi olisi muistelmissaan ottanut esille myös kristinuskon suhdetta muihin uskontoihin. Raamatussa, kristinuskon käsikirjassa, on tähän tosin selvä kanta. On vain yksi oikea Jumala. Hän on raivoisa kostaja niille, jotka osoittavat kiinnostusta muihin jumaliin. Hän on rakentanut toisinajattelijoille ikuisesti kestävän kidutuksen, helvetin.
Onko luterilainen kirkko ja kristinusko kuitenkin vain laajennettu lestadiolaisuus, joka uskoo, että heillä on ainoa oikea jumala, ja ettei kristinuskon ulkopuolella ole ”pelastusta”?
Elämme Suomessa länsimaisessa demokratiassa, joka hyväksyy erilaisuuden; erilaiset uskomukset ja elämäntavat. Suomi on vuodesta toiseen kärkijoukossa demokratiaa, mielipiteen vapautta ja ihmisoikeuksia mittaavissa tutkimuksissa. Ketään ei tuomita tai kiduteta mielipiteidensä tai uskontonsa vuoksi. Tähän verraten tuntuu, että monet uskonnot ja jumalat ovat jääneet inhimillisessä kehityksessä vuosituhansien taakse.
Minkälainen olisi maailma, jossa eri lailla uskovat ja uskonnottomat hyväksyisivät toisensa tasavertaisina? Poistettaisiin uskonnoista toisinajattelijoiden rankaiseminen ja kiduttaminen. Muiden jumalat ja uskonkäsitykset olisivat yhtä oikeita kuin oma uskonkäsitys on. Ja jokaista olisi kuoleman jälkeen odottamassa oman uskontonsa mukainen ”taivaspaikka”. Näin eläen ihmisten usko saattaisi olla jopa aidompaa, kun se ei perustuisi pelkoon tuonpuoleisesta.
Kari U. Kataja
Helsinki