
Vasta 15-vuotias liminkalainen Sara Säkkinen hämmästytti muita kilpailijoita viikonlopun Oulun Juoksussa. SM-mitaleita tällä kaudella rohmunneen Säkkisen vauhti on lajipiirien tiedossa, mutta hänen tuloksensa kymmenen kilometrin maantiejuoksussa oli poikkeuksellisen kova.
Limingan Niittomiesten juoksijan aika 37.15 on ikäluokan kaikkien aikojen kolmanneksi paras maantiekympillä. 16-vuotiaiden sarjassa Suomessa vauhdikkaammin ovat juosseet vain Riina Tolonen ja Moona Korkealaakso.
Monet nuoret kestävyysjuoksijat eivät ole testanneet 10 kilometrin matkaa vielä 15-vuotiaana. Oman osviittansa Säkkisen tuloksesta antaa kuitenkin 19-vuotiaiden naisten kaikkien aikojen lista, jolla hän nousi sijalle 27.
Säkkiselle kympin matka oli uran toinen. Hän voitti huhtikuussa 17-vuotiaiden sarjassa SM-maantiekultaa ajalla 38.00.
– Nyt kauden päätteeksi lähdimme hakemaan uutta ennätystä. Tavoitteena oli noin 37.30–37.40:n tulos. Saran alkuvauhti oli niin reipas, että mietin, jaksaako hän loppuun asti, LNM-valmentaja Timo Kääriäinen kertoo.
Säkkinen ei katkennut, sillä hän pystyi vielä kiristämään vauhtia kolmella viimeisellä kilometrillä.