Elokuun kymmenentenä päivänä tapahtunut helikopterin syöksy Suomenlahteen ja 14 matkustajan kuolema järkytti sekä suomalaisia että virolaisia. Uhreinahan oli kahdeksan suomalaista, neljä virolaista ja kaksi amerikkalaista. Kovin tuska onnettomuuksissa menehtyneistä on luonnollisesti uhrien omaisilla ja lähimmillä ystävillä. Näiden surutyötä helpottaa, jos uhrit saadaan ylös merenpohjasta ja siunattua hautaan.
Etenkin Ruotsissa vuosia kestänyt keskustelu Estonian tai ainakin sen uhrien nostamisesta osoitti, kuinka pitkään omaisten toipuminen voi pahimmillaan kestää, jos rakkaiden maallisia jäännöksiä ei saada laskettua haudan lepoon.
Vaikka kadoksissa olleen kopterin toisen suomalaislentäjän kuolemasta ei enää ollutkaan mitään epäselvyyttä, oli tärkeää, että hänen ruumiinsa löydettiin. Copterlinen kadonneen pilotin etsinnästä ja löydöstä vastasivat viime vaiheessa uhrin ystävät ja entiset työtoverit. He laajensivat haravointinsa hylyn ympäristössä alueelle, jolle viralliset etsinnät eivät olleet jostakin kumman syystä ulottuneet. He onnistuivat ja toivat työtoverinsa ruumiin ylös syvyyksistä ja samalla helpottivat uhrin läheisten tuskaa.
Uhri löydettiin lopulta noin 40 metrin päästä kopterin hylystä. Viralliset, jo lopetetut etsinnät pohjassa oli ulotettu 35 metrin päähän. Voikin kysyä, miksi viralliset etsinnät rajattiin noin suppealle alueelle.
Onneksi menehtyneellä pilotilla oli sellaisia ystäviä kuin oli. He tekivät ystävälleen hienon viimeisen palveluksen. Onneksi myös Viron viranomaiset suhtautuivat hyvin myönteisesti vapaaehtoisten etsijöiden toimintaan maan aluevesillä.
paakirjoitus@kaleva.fi