Aitajuoksija Oskari Mörö ja keihäänheittäjä Sanni Utriainen päättivät olympiaurakkansa keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa.
Oskari Mörö ei yltänyt enää parhaimpaansa Rion olympialaisten 400 metrin aitajuoksun välierissä. Alkueristä jatkoon uudella Suomen ennätyksellä edennyt Mörö jäi välierässään seitsemänneksi ajalla 49,75.
Välieristä kaksi parasta eteni suoraan finaaliin. Lisäksi aikavertailusta finaaliin pääsi kaksi nopeinta.
Mörö oli suoritukseensa pettynyt, vaikka erä tiedettiin ennakkoon kovatasoiseksi.
– Aika tahmealta tuntui läpi 400 metriä. En päässyt missään vaiheessa oikein lentoon, Mörö harmitteli Ylen lähetyksessä.
Maanantaina Mörö juoksi uudeksi SE-ajaksi 49,04, ja tuo suoritus painoi välierässä vielä jaloissa.
Utriainen kyyneliin
Sanni Utriainen joutui tyytymään viimeiseen sijaan naisten keihään karsinnassa Rion olympialaisissa ja karsiutui loppukilpailusta. Utriaisen paras heitto karsinnassa kantoi 53,42 metriä, kun finaalipaikkaan vaadittiin yli 61,50 metrin kaari.
Utriaisen paras noteeraus syntyi ensimmäisellä yrityksellä. Kahdella seuraavalla suomalainen ei pystynyt parantamaan.
– Ihan hukassahan minä olin. Ihan rehellisesti en tiedä, mitä tapahtui. Treeniheitot olivat hyviä, mutta kun tulin tänne, niin jotenkin kadotin ne. Jonkun se on näköjään jumbosijakin otettava, Utriainen sanoi kyynelehtien Ylen lähetyksessä.
Ruotsin naiset finaaliin
Ruotsin naisten jalkapallomaajoukkue järjesti tiistaina jo Rion olympialaisten toisen jättiyllätyksen. Ruotsi kukisti naisten olympiajalkapallon välierissä isäntämaa Brasilian rangaistuspotkukilpailun jälkeen 4–3 ja eteni turnauksen loppuotteluun.
Puolivälierissä Ruotsi onnistui jo tiputtamaan jatkosta hallitsevan mestarin Yhdysvallat.
Finaalissa Ruotsi saa vastaansa Saksan, joka voitti omassa välierässään Kanadan maalein 2–0.