Ylivieskan kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että Ylivieskan uusi kirkko rakennetaan entisen kirkon paikan viereen Kirkkopuistoon.
Paikka on palaneen kirkon välittömässä läheisyydessä kiviaidan ja kevyen liikenteen väylän toisella puolella.
Kirkkoherra Timo Määttä kertoo, että uusi sijainti antaisi enemmän mahdollisuuksia kirkon rakentamiselle.
– Kirkkopuistossa on enemmän tilaa, koska vanhan kirkon paikan välittömässä läheisyydessä on hautoja.
Tontti kuuluu Ylivieskan kaupungille, mutta Määtän mukaan kaupunki on jo aiemmin lupaillut, että kaavoitusta voidaan tarvittaessa uudistaa.
Kirkkovaltuusto käsittelee asiaa 26. syyskuuta. Jos se päättää esityksen mukaisesti, menee asia Kirkkohallituksen vahvistettavaksi.