Oulun yliopiston hallitus teki keskiviikkona merkittäviä ja mieliä kuohuttaviakin päätöksiä siitä, millaisiin tutkinto-ohjelmiin opiskelijoita valitaan ensi vuodesta lähtien. Uudistuksen pääjuonteena on, että kaikki tutkintoon johtava koulutus kootaan kandidaatti-, maisteri- ja tohtoriohjelmiin.
Muutos merkitsee käytännössä sitä, että nykyisiä oppiaineita pannaan yhteen uusiksi kokonaisuuksiksi. Kun Oulun yliopistossa on tällä hetkellä 44 kandidaattiohjelmaa ja 56 maisteriohjelmaa, ensi vuoden valinnoissa kandidaattiohjelmia on 22 ja maisteriohjelmia 35. Vieraskieliset koulutusohjelmat taas aiotaan pääosin liittää suomenkielisiin suuntautumisvaihtoehtoihin.
Oulun yliopistossa ei enää tämän vuoden jälkeen voi aloittaa pääaineopintoja teoreettisessa fysiikassa, geofysiikassa, biofysiikassa eikä tilastotieteessä. Uhattuna oli useampikin oppiaine, jotka kuitenkin saavat jatkaa.
Päätökset ovat Oulun yliopiston esitys opetus- ja kulttuuriministeriölle. Ministeriö on ohjeistanut yliopistot profiloitumaan. Tämän on ajateltu tapahtuvan muun muassa yliopistojen välistä työnjakoa vahvistamalla. Käytännössä paineita on ollut karsia pieniä ja tuloksiltaan vaatimattomia oppiaineita, jos samoja aineita vielä opetetaan useissa yliopistoissa.
Sitä vaihtoehtoa yliopistolla tuskin oli, että mitään ei olisi tehty. On siksi paljon parempi pitää päätösvalta muutoksista yliopiston omissa käsissä kuin luovuttaa se Helsinkiin. Yliopiston rehtori Jouko Niinimäki arveli keskiviikkona, että ministeriö myös kelpuuttaisi yliopiston esittämän ratkaisun.
Millaisia seurauksia päätöksistä on yliopiston opetukseen ja tutkimukseen käytännössä, sitä ei vielä voi tarkasti tietää. Niinimäen näkemyksen mukaan uudet tutkinto-ohjelmat ovat entisiä laadukkaampia, ja ne mahdollistavat paremman johtamisen ja kehittämistyön.
Tämä kuulostaa tietenkin hyvältä, ja tavoitteeseen toivottavasti päästään. Toisaalta oppiaineiden karsinta on aina tappio perinteisen monitieteisen ja laaja-alaisen yliopiston idealle.
Pohjoissuomalaisesta näkökulmasta voi tässä tilanteessa pitää erinomaisena esimerkiksi arkeologian säilymistä Oulussa. Ilman yliopiston tutkimusta ja opetusta kuva Pohjois-Suomen varhaishistoriasta olisi varmasti nykyistä kapeampi.
Yliopisto voi palvella ympäröivää yhteiskuntaa erilaisin tavoin, muutenkin kuin ammattilaisia kouluttamalla. Silti selvää on, että yliopiston on otettava koulutuksessaan keskeisesti huomioon muuttuvan työelämän tarpeet.
Ollakseen uutta luovaa tiede tarvitsee riittävästi vapautta. Samaan aikaan laki ja rahoitus asettavat yliopistoille reunaehtoja. Oulun yliopistoon on iskenyt kipeästi etenkin Tekesin rahoituksen hiipuminen.
Muutoksen pitäisi kuitenkin liittyä yliopiston toimintaan luonnollisena piirteenä ilman pakkoakin. Jos yliopisto ei uudistu ja mieti vahvuuksiaan ja rakenteitaan, herää nopeasti kysymys, polkevatko tällaisen yliopiston tutkimus ja opetuskin paikallaan.