Tämän vuoden Pariisin historiallisten autojen näyttelyn, Retromobilen, teemana oli "Yli sata vuotta puhdasta energiaa". Esillä oli kolmisenkymmentä historiallista ajoneuvoa, jotka eivät fossiilisia polttoaineita kaivanneet.
"Retro 2009" osoitti oikein kädestä pitäen, että tänään "poliittisesti korrekteja", luontoystävällisempiä polttoaineita on osattu hyödyntää aivan autoilun ensimetreiltä saakka.
Autoilun historia starttaa 1800-luvun lopulla, kun polttomoottori keksittiin ja se jatkuu fossiilisten polttoaineiden tahdissa. Autoille paras energianlähde oli alkuun hakusessaan. Ykkössijasta kilpailivat petroli, sähkö, höyry, kaasu ja jopa paineilma.
Kaikilla oli tuohon aikaan hyvät ja huonot puolensa. Höyry oli helppo tuottaa mutta laitteisto auton niskassa taas massiivinen. Sähkö kuljetti hajuttomasti ja äänettömästi mutta vaati valtaisia painavia akkumääriä. Paineilma ja kaasu taas oli pakattava tehtaissa ja niiden varastointi oli hankalaa.
Petroli otti polttoainepainissa niskavoiton ilmeisesti helpon saatavuutensa takia. Sitä käytettiin lampuissa ja sitä saattoi hakea kanisterillisen tai kaksi lähimmästä apteekista tai sekatavarakaupasta. Öljyn tehokas tuotanto vei aikansa. Tiettävästi maailman ensimmäinen polttoaineasema rakennettiin USA:n Saint Louis´iin vuonna 1905. Euroopassa 1920-luvulla oli kuitenkin vielä täysin normaalia hankkia löpönsä kyläkaupasta.
Sähköautot olivat jo 1800-luvun lopulla varteenotettava vaihtoehto. Sadan kilometrin haamuraja rikottiin Pariisin esikaupungissa vuonna 1899 sähköautolla. Samoihin aikoihin virtasvetoisia rakennettiin kilpailemaan polttomoottoristen kanssa.
Alusta saakka sähköä on käytetty julkisessa liikenteessä ja tavarankuljetuksessa. Suomeenkin syntyi raitiovaunu- ja trolleybussilinjoja. Lontoossa Harrods´in kuuluisa tavaratalo käytti sähköpakettiautoja jakeluliikenteeseen lähes toiseen maailmansotaan saakka.
Lukemattomissa tehtaissa tavaransiirtoon on hyödynnetty sähköllä toimivia kulkupelejä. 1940-luvulla saksalaismiehityksen aikaan Ranskassa yksityisten oli mahdotonta hankkia nestemäistä polttoainetta. Tuolloin Lyonissa rakennettiin sähköautoja, joita käytettiin takseina pitkälle 1950-luvun puolelle.
Moderni autoteollisuus kiinnostui todenteolla sähköstä vasta kolmekymmentä vuotta sitten. 1980-luvun alulla mm. Renault ja Peugeot satsasivat kehitykseen ja yrittivät jopa lanseerata paria sähkömallia markkinoille mutta floppi tuli. Muistona noista ajoista Pariisin parkkihalleissa on edelleenkin latauspisteet.
Raitiovaunut tekevät voimakkaasti tuloaan suurkaupunkeihin ympäri maailman. Julkisella sektorilla hankitaan yhä enemmän sähköajoneuvoja esimerkiksi puhtaanapitolaitoksille. Pariisissa on jo vuosikausia sahattu sähköbusseilla Montmartren kukkulalle.
Monien muiden keinojen joukossa hybridit ovat yksi vastaus autoilun saastutusongelmiin. Täyssähköllä olisi kuitenkin valtteja. Prototyyppejä, joiden markkinointi on aivan huulilla, löytyy usealta merkiltä. Yhdellä latauksella niillä pääsee köröttelemään ainakin 150--200 km. Huippunopeus ylittää 120 km/t. Latauksen voi suorittaa suoraan kotipistokkeesta ja akuille luvataan 5--10 vuoden takuu.
Jos myynti lähtisi kunnolla käyntiin niin aurinkokennoilla tai tuulivoimalla toimivat latauspisteet olisivat nopeasti käytössä.
On laskettu, että maailman henkilöautoista 90 prosentilla ajetaan päivittäin alle 70 km ja siitä merkittävä osa kaupunki- tai esikaupunkialueilla. Ainakin perheen kakkosajoneuvona sähköauton suurin ongelma löytyykin kuluttajien korvien välistä.
Oliko sähköllä mahdolllisuus?
Autoilu avasi tien öljyteollisuuden kehittymiselle, joka sai markkinoitua fossiilisten polttoaineiden käytön monelle muullekin teollisuuden sektorille.
Miten olisikaan kehitys kulkenut, jos alun perin autojen polttoaineeksi olisikin valittu sähkö? Olisivatko moottorit, akut, sähköntuotanto ja jakelumuodot kehittyneet räjähdysmäisellä vauhdilla? Olisiko öljyä otettu käyttöön juuri lainkaan ja olisiko sähköstä tullut autoilun yleistymisen myötä maapallon valtaenergia?