Jokainen meistä tietää, millaista on olla nuori, mutta kukaan ei tiedä, millaista on olla vanhus ennen kuin on itse sitä.
Suomi on siirtymässä aikaan, jossa yhä useampi elää pidempään kuin aiemmat sukupolvet. Silti käsityksemme vanhuudesta on jäänyt jälkeen todellisuudesta.
Usein ikääntymisestä puhutaan hoivan, haurauden, palvelutarpeiden ja kustannusten kautta, vaikka valtaosa ikääntyneistä elää aktiivista, omannäköistään ja itsenäistä arkea omassa kodissaan.
Suurin osa ikääntyneistä ei käytä säännöllisiä hoivapalveluja. Yli 75-vuotiaista valtaosa asuu kotonaan ilman yhteiskunnan virallista tukea. Samoin säännöllisen kotihoidon piirissä on alle 15 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä, ja yli 85-vuotiaistakin vain noin 15 prosenttia saa ympärivuorokautista hoivaa.
Tällä hetkellä keskustelu ikääntyneistä keskittyy vain näihin asioihin, vaikka kyse on paljon suuremmasta joukosta hyvin erilaisissa tilanteissa olevista ihmisistä.
Tällainen näkökulma jättää helposti varjoonsa sen, että ikääntyneilläkin on tulevaisuus, ja vasta eläköityneellä jopa useita vuosikymmeniä edessään! Silti puhumme tulevaisuudesta usein kuin se kuuluisi vain lapsille, nuorille ja työikäisille.
Todellisuudessa tämän päivän ikääntyneet ovat tärkeä osa huomisen Suomea. He kantavat vastuuta järjestöissä, vapaaehtoistoiminnassa ja yhteisöissään, tukevat lapsiaan ja lastenlapsiaan arjessa sekä auttavat ystäviä ja muita ikääntyneitä elämän eri vaiheissa.
Ikääntyneet eivät ole vain palveluiden käyttäjiä, vaan aktiivisia toimijoita, joiden panos näkyy kaikkialla yhteiskunnassa.
Siksi tarvitsemme uuden vanhuskäsityksen. Sellaisen, jossa vanhuus ei tarkoita vetäytymistä, ja passiivisuutta. Katseen on siirryttävä siitä, mitä ihminen ei enää kykene tekemään, siihen, mitä hän edelleen voi tehdä ja miten yhteiskunta voi tukea tätä mahdollisimman hyvin.
Vaikuttavuus on tärkeämpää kuin palveluiden määrä, ja toimintakyvyn ylläpitäminen arvokkaampaa kuin ongelmien korjaaminen vasta niiden synnyttyä.
Pitkäikäisyys ei ole yhteiskunnallinen taakka, vaan yksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan suurimmista saavutuksista. Arvokas ikääntyminen ei synny vain toimivista palveluista, vaan mahdollisuudesta elää turvallista, aktiivista ja omannäköistä elämää.
Lopulta kysymys ei ole vain ikääntyneistä. Kysymys on siitä, millaisessa Suomessa jokainen meistä haluaa vanheta.
Maaret Castrén
kansanedustaja (kok.), professori, Helsinki