Yleis­ur­hei­lu­maa­ot­te­lun avaus­päi­vä jätti kovasti ku­rot­ta­vaa

Tukholma
Samuel Purola oli nopein satasella ja ankkuroi Suomen myös pikaviestin voittoon.
Samuel Purola oli nopein satasella ja ankkuroi Suomen myös pikaviestin voittoon.
Kuva: SUL

Suomen miehet ja naiset ovat takaa-ajajina ensimmäisen päivän jälkeen perinteisessä yleisurheilumaaottelussa Tukholmassa. Suomen miehet keräsivät lauantaina 101 ja naiset 99 pistettä. Ruotsin luvut olivat 125 ja 127.

– Miesten kohdalla menee todella tiukille, ja pitäisi saada todella iso ryhtiliike, koska 20 pistettä on aika iso ero, Elmo Lakka sanoi, kun muutama laji oli vielä jäljellä lauantailta.

Lakka oli yksi niistä miehistä, jotka kartuttivat kunnolla pistepottia. Hän otti varman voiton 110 metrin aitajuoksussa ja pystyi lopussa jopa hölläämään. Hän juoksi kesäkuussa Suomen ennätyksen 13,31, mutta nyt voittoon riitti 13,85.

– Ei se ihmeelliseltä tuntunut. Tiesin, ettei ennätystä tarvitse juosta. Lajivoitto tuli rutiinisuorituksella ja loppua kohti hölläillen. Olen tyytyväinen siitä, että Suomen pojat takana suoriutuivat kanssa, niin saimme kerättyä pisteitä, Lakka viittasi kisan kolmoseen Valtteri Kalliokuljuun ja neloseen Santeri Kuusiniemeen.

Lakka syttyy joka kertaa maaottelutuoksinoissa. Hän tuuletteli jo ennen maaliviivaa ja elehti maalissa tv-kameroille.

– Pitää vähän kääntää veistä haavassa, kun tilaisuus on, Lakka naurahti.

"Hirveitä vaihtoja"

Ratasuora oli suomalaisille muutenkin suotuisa, kun Lotta Kemppinen (11,57) voitti naisten ja Samuel Purola (10,45) miesten satasen sileän. Miesten 4x100 metrin viestissä Purola ankkuroi voiton sen jälkeen, kun Samuli Samuelsson, Roope Saarinen ja Oskari Lehtonen olivat hoitaneet osuutensa.

– Ei tuo oikein kulkenut. Hirveitä vaihtoja. Varmistelin viestin lopussa, kun en viitsinyt puristaa enempää näin kylmässä kelissä, Purola kiteytti.

Naisten pikaviestissä Suomi jäi toiseksi, kun Kemppistä ennen matkaa taittoivat Johanna Kylmänen, Anna Pursiainen ja Anniina Kortetmaa.

– Satasella tuli lajivoitto kuten piti. Viestissäkin oli hyvää taistelua. Sunnuntaina pitää kääntää taisteluparit voitoiksi, Kemppinen paalutti.

Illan päätöslajissa 800 metrillä Suomen ennätysnainen Sara Kuivisto kangistui toiseksi, kun Ruotsin Lovisa Lindh oli nopeampi. Ajat painuivat yli kahden minuutin.

Murto siirtyi kannustamaan muita

Yksi suurimmista pettymyksistä oli Wilma Murron juuttuminen seiväshypyn aloituskorkeuteensa 434. Kolme pudotusta tarkoitti sitä, ettei hän saanut pistettäkään joukkueen pottiin.

– Kylmää ja tuulista keliä ja pitkä kausi alla. Tällaista ailahtelua se aiheuttaa. Kroppa tuntui ihan hyvältä, mutta aika väsynyt viikko, Murto summasi.

Viime viikonloppuna hän taivutti Kalevan kisoissa Suomen ennätyksen 472. Kauteen on mahtunut myös olympialaisten viides sija, joten kausi on vahvasti plussalla.

Elina Lampela voitti tuloksella 434, ja Saga Andersson varmisti kaksoisvoiton Suomelle tuloksella 426. Ruotsalaissuosikki Michaela Meijer jäi tulokseen 416, mutta hänen perässä muutkin ruotsalaiset saivat tulokset ja arvokkaita pisteitä kaksipäiväiseen maaotteluun.

– Kapteenin sydäntä särkee. Riipaisee, kun pisteitä meni oman suorituksen myötä. Aloituskorkeuden selvittämisellä olisi tullut viisi pistettä enemmän Suomelle, Kuiviston kanssa naisten joukkueen kapteeniston muodostava Murto ynnäili.

– Pitää kannustaa kovasti muita, että jostain lajista tulisivat ne minun menettämät pisteet.

Baas ennätyksellään 400 metrin voittoon

Lappilaisista kunnostautui erityisesti Veitsiluodon Kisaveikkojen Mette Baas, joka kurotti naisten 400 metrin kisan voittoon. Baasin voittoaika oli 52,66, jolla hän parasi ennätystään kahdeksan sadasosaa.

Loppusuoran alkaessa Ruotsi Moa Hjelmer oli selvässä johdossa, mutta voimansa oikein jakanut Baas nousi väkisin rinnalle ja viime metreillä Hjelmerin ohi. Eroa kaksikon välille jäi neljä sadasosaa.

– Kun kaarsimme loppusuoralle, niin Moa oli kaukana ja tuli pientä paniikkia. Onneksi pääsin sitten kuitenkin hänen ohitseen. Lähdin alun rauhallisesti, että voimia riittää lopussa, kuvaili Baas tv-haastattelussa taktiikkaansa.

Naisten 10 000 metriä kisattiin katujuoksuna, jossa ruotsalaiset ottivat kolmoisvoiton Meraf Bahtan (aika 32.41) johdolla. Rovaniemeläinen Johanna Peiponen oli parhaana suomalaisena neljäs ajalla 34.00.

Nuorten maaottelussa Pohjan Koiton Neea-Maria Joki ponnisti tyttöjen korkeudessa toiseksi ennätyksellään 176.

Ennätysparannusta edellisviikonvaihteen Kalevan kisojen tulokseen rovaniemeläisellä tuli sentti. Tulos sivuaa vuodelta 1994 olevaa Lapin piirinennätystä.

Korkeuden voitti Ruotsin Ingrid Ronge 178 tuloksella.

Tukholma:

Ruotsi–Suomi-maaottelu, 1. päivä:

Naiset (11/21 lajia):

100 m: 1) Lotta Kemppinen Suomi 11,57, 2) Julia Henriksson Ruotsi 11,67, 3) Anniina Kortetmaa S 11,74, 4) Wilma Rosenquist R 11,74, 5) Daniella Busk R 11,75, 6) Johanna Kylmänen R 11,80. Pisteet: 10–12.

400 m: 1) Mette Baas S 52,66 (kkk), 2) Moa Hjelmer R 52,70, 3) Viivi Lehikoinen S 53,50, 4) Sandra Knezevic R 53,60, 5) Milja Thureson S 54,44, 6) Lova Perman R 55,04. Pisteet: 10–12.

800 m: 1) Lovisa Lindh R 2.03,26, 2) Sara Kuivisto S 2.03,57, 3) Yolanda Ngarambe R 2.04,88, 4) Wilma Nielsen R 2.05,13, 5) Viola Westling S 2.06,31, 6) Helmi Vuorimaa S 2.09,20.

10 000 m: 1) Meraf Bahta R 32.41, 2) Sarah Lahti R 32.42, 3) Carolina Wikström R 33.28, 4) Johanna Peiponen S 34.00, 5) Nina Chydenius S 34.03, 6) Laura Manninen S 34.34. Pisteet: 16–6. Kilpailu juostiin katuradalla.

3 000 m esteet: 1) Emilia Lillemo R 9.54,24, 2) Camilla Richardsson S 9.57,31, 3) Caroline Högardh R 10.11,09, 4) Moona Korkealaakso S 10.11,68, 5) Emma Dahl R 10.27,87, 6) Emma Katajalaakso S 10.30,22. Pisteet: 13–9.

Seiväs: 1) Elina Lampela S 434, 2) Saga Andersson S 426, 3) Michaela Meijer R 416, 4) Linnea Jönsson R 416, 5) Gabriella Jönsson R 384. Wilma Murto S ei tulosta. Pisteet: 9–12.

Pituus: 1) Khaddi Sagnia R 676, 2) Maja Åskag R 630, 3) Kaiza Karlén R 624, 4) Senni Salminen S 618, 5) Kira Kytölä S 607, 6) Taika Koilahti S 600. Pisteet: 16–6.

Kuula: 1) Fanny Roos R 18,65, 2) Senja Mäkitörmä S 17,21, 3) Sara Lennman R 16,97, 4) Frida Åkerström R 16,16, 5) Kaisa Kymäläinen S 15,31, 6) Emilia Kangas S  14,89. Pisteet: 14–8.

Keihäs: 1) Sanne Erkkola S 58,81, 2) Saara Lipsanen S 53,65, 3) Carolin Näslund R 52,71, 4) Anni-Linnea Alanen S 51,08, 5) Matilda Elfgaard Ruotsi 50,38, 6) Elisabeth Lithell R 46,08. Pisteet: 7–15.

Kolmiottelu: 1) Bianca Salming R 2 727 (korkeus 189, kuula 13,82, 100 m aidat 14,92), 2) Amanda Holmberg R 2 545 (171, 12,76, 14,08), 3) Miia Sillman S 2 496 (171, 12,14, 14,14), 4) Amanda Liljendal S 2 403 (168, 12,16, 14,56), 5) Sophie Reid R 2 357 (165, 12,09, 14.60), 6) Jessica Rautelin S 2 312 (162, 11,66, 14,46). Pisteet: 14–8.

4x100 m: 1) Ruotsi 43,64 (Elvira Tanderud, Wilma Rosenquist, Daniella Busk, Julia Henriksson), 2) Suomi 44,17 (Johanna Kylmänen, Anna Pursiainen, Anniina Kortetmaa, Lotta Kemppinen). Pisteet: 5–2.

Tilanne 1. päivän jälkeen: Ruotsi 127–Suomi 99.

Miehet (11/21 lajia)

100 m (–0,7): 1) Samuel Purola S 10,45, 2) Henrik Larsson R 10,48, 3) Austin Hamilton R 10,62, 4) Thomas Jones R 10,64, 5) Samuli Samuelsson S 10,73, 6) Oskari Lehtonen S 10,94. Pisteet: 12–10.

400 m: 1) Carl Bengtström R 45,98, 2) Nick Ekelund-Arenander R 46,85, 3) Erik Back S 47,14, 4) Emil Johansson R 47,15, 5) Viljami Kaasalainen S 47,85, 6) Filiph Johansson S 48,78. Pisteet: 15–7.

800 m: 1) Erik Martinsson R 1.46,59, 2) Andreas Kramer R 1.47,49, 3) Ville Lampinen S 1.47,95, 4) Markus Teijula S 1.50,04, 5) Alexander Lundskog R 1.50,15, 6) Joonas Rinne S 1.50,70. Pisteet: 14–8.

5 000 m: 1) Andreas Almgren R 13.29,26, 2) Emil Danielsson R 14.12,35, 3) Eero Saleva S 14.19,30, 4) Ossi Kekki S 14.20,74, 5) Omar Ismail R 14.37,89, 6) Otto Kaario S 14.54,16. Pisteet: 14–8.

110 m aidat (–0,6): 1) Elmo Lakka S 13,85, 2) Fredrick Ekholm R 14,28, 3) Valtteri Kalliokulju S 14,29, 4) Santeri Kuusiniemi S 14,58, 5) Elias Martinsson R 14,90. Max Hrelja R hylättiin. Pisteet: 7–14.

Korkeus: 1) Fabian Delryd R 216, 2) Oskar Lundqvist R 213, 3) Arttu Mattila S 209, 4) Daniel Kosonen S 209, 5) Arvid Ryberg R 205, 6) Matias Mustonen S 205. Pisteet: 14–8.

Kolmiloikka: 1) Simo Lipsanen S 16,23, 2) Tuomas Kaukolahti S 15,87, 3) Isak Persson R 15,69, 4) Gabriel Wallmark R 15,63, 5) Topias Koukkula S 15,62, 6) Erik Ehrlin R 15,50. Pisteet: 8–14.

Kuula: 1) Wictor Petersson R 20,21, 2) Viktor Gardenkrans R 18,88, 3) Arttu Kangas S 18,78, 4) Jesper Arbinge R 18,60, 5) Arttu Korkeasalo S 18,58, 6) Eero Ahola S 17,67. Pisteet: 15–7.

Keihäs: 1) Kim Amb R 80,88, 2) Topias Laine S 79,84, 3) Toni Kuusela S 79,09, 4) Jami Kinnunen S 76,64, 5) Jakob Samuelsson R 73,92, 6) Sebastian Thörngren R 70,62. Pisteet: 10–12.

Kolmiottelu: 1) Fredrik Samuelsson R 2 445 (korkeus 204, kuula 14,15, 110 m aidat 14,86), 2) Tarmo Savola S 2 254 (198, 11,02, 14,86), 3) Rasmus Elfgaard R 2 224 (183, 13,36, 13,73), 4) Andreas Gustafsson R 2 194 (189, 12,06, 14,76), 5) Juuso Hassi S 2 145 (186, 12,83, 15.34), 6) Leo Uusimäki S 2 066 (180, 12,42, 15,36). Pisteet: 14–8.

4x100 m: 1) Suomi 39,76 (Samuli Samuelsson, Roope Saarinen, Oskari Lehtonen, Samuel Purola), 2) Ruotsi 39,99 (Thomas Jones, Austin Hamilton, Viktor Thor, Zion Eriksson). Pisteet: 2–5.

Tilanne 1. päivän jälkeen: Ruotsi 125–Suomi 101.

Kävelymaaottelu:

Naiset, 5 000 m: 1) Anniina Kivimäki S 22.34,31, 2) Elisa Neuvonen S 22.34,45, 3) Heta Veikkola S 22.48,91, 4) Monica Svensson R 24.13,43, 5) Helena Sandmer R 28.36,60, 6) Ellinor Hogrell R 30.28,39. Pisteet: 6–16.

Miehet, 10 000 m: 1) Perseus Karlström R 39.32,63, 2) Aleksi Ojala S 40.59,94, 3) Joni Hava S 43.34,38, 4) Sajan Irintshejev S 44.04,07, 5) Christer Svensson R 48.57,71. Remo Karlström R hylättiin. Pisteet 9–12.

Suomi voitti kävelymaaottelun 28–15.

Alle 18-vuotiaiden nuorten maaottelu, 1. päivä:

Tytöt (11/20 lajia):

100 m (+0,8 m/s): 1) Elvira Tanderud Ruotsi 11,55, 2) Emilia Franzén R 12,06, 3) Essi Niskala Suomi 12,25, 4) Inkeri Ahokas S 12,41. Pisteet: 8–3.

400 m: 1) Teresa Perttilä S 55,49, 2) Laura Loponen S 56,39, 3) Elin Joabsson R 57,88, 4) Emilia Mandl R 58,55. Pisteet: 3–8.

1 500 m: 1) Saga Provci R 4.37,20, 2) Johanna Hofvendahl R 4.39,51, 3) Nelli Viskari S 4.39,92, 4) Saana Lappalainen S 4.52,93. Pisteet: 8–3.

1 500 m esteet: 1) Agnes Thundal R 4.54,27, 2) Lowa Branth R 4.59,98, 3) Nora Kytäjä S 5.10,92, 4) Eva Peltopuro S 5.17,14. Pisteet: 8–3.

100 m aidat (–0,4): 1) Jenna Vakkilainen S 13,57, 2) Liina Tervo S 13,85, 3) Maya Bergström-Weekes R 14,25, 4) Ebba Eklund R 14,48. Pisteet: 3–8.

Korkeus: 1) Ingrid Ronge R 178, 2) Neea-Maria Joki S 176, 3) Tuuli Järvinen S 176, 4) Tilde Bjerager R 171. Pisteet: 6–5.

Kolmiloikka: 1) Sanni Lento S 12,07, 2) Nora Jolbäck R 11,96, 3) Melina Lidberg R 11,85, 4) Siiri Nyyssönen S 11,83. Pisteet: 5–6.

Kiekko: 1) Iiris Veijola S 45,38, 2) Edvina Norberg R 41,32, 3) Anette Saalismaa S 40,50, 4) Tilda Bernhult R 39,00, Pisteet: 4–7.

Keihäs: 1) Salla Koskimäki S 50,01, 2) Emilia Rouvinen S 49,12, 3) Emelie Olsson R 46,86, 4) Matilda Åkerman R 41,07. Pisteet: 3–8.

Kolmiottelu: 1) Linnéa Svanhall R 2 452 (korkeus 171, kuula 11,83, 100 m aidat 14.31), 2) Vilma Väliharju S 2 324 (159, 11,69, 14,14), 3) Anni Nurminen S 2 323 (159, 12,14, 14,35), 4) Wilma Nilsson R 2 279 (162, 13,30, 15,53). Pisteet: 6–5.

4x100 m: 1) Suomi 47,02 (Minea Fogelholm, Inka Pöyry, Essi Niskala, Inkeri Ahokas), 2) Ruotsi 47,12 (Ella Borg, Nora Lindahl, Ella Uddenäs, Emilia Franzén).

Tilanne 1. päivän jälkeen: Ruotsi 56–Suomi 61.

Pojat (11/20 lajia):

100 m (–1,9): 1) Alex Apelgrim R 11,06, 2) Kasperi Vehmaa S 11,14, 3) Niklas Viikisalo S 11,15, 4) Isak Hughes R 24,67. Pisteet: 6–5.

400 m: 1) Antti Sainio S 49,46, 2) Erik Skoglund R 49,83, 3) Jere Haapalainen S 50,16. Robin Turan R hylättiin. Pisteet: 3–7.

3 000 m: 1) Jonathan Grahn R 8.24,73, 2) Luukas Kontro S 8.49,43, 3) Nils Olsson R 8.50,84. Ilmari Lehmus S keskeytti. Pisteet: 7–3.

2 000 m esteet: 1) Markus Andersson R 6.00,52, 2) Linus Jansson R 6.05,59, 3) Sisu Moilanen S 6.11,04, 4) Jimi Alastalo S 6.34,66. Pisteet: 8–3.

110 m aidat (–0,6): 1) Rasmus Vehmaa S 13,86, 2) Konsta Kankainen S 14,13, 3) Isac Svensson R 14,57, 4) Albin Edgert R 14,72. Pisteet: 3–8.

Seiväs: 1) Linus Jönsson R 490, 2) William Asker R 464, 3) Eemil Hallikainen S 453, 4) Otto Hiivola S ei tulosta. Pisteet: 8–2.

Kolmiloikka: 1) Aron Swartz R 14,22, 2) Oden Grahm Goles R 14,15, 3) Deshawn Holopainen S 13,75, 4) Sami Bärlund S 13,64. Pisteet: 8–3.

Kiekko: 1) Max Lampinen S 52,46, 2) Kosti Saine S 52,40, 3) Adam Hellbom R 50,13, 4) Viktor Rönnqvist R 47,37. Pisteet 3–8.

Keihäs: 1) Otto Hämäläinen S 68,77, 2) Viktor Lögdahl R 62,22, 3) Lenni Yli-Kotila S 58,49, 4) Filip Sundin R 58,30. Pisteet: 4–7.

Kolmiottelu: 1) Joonas Lapinkero S 2 214 (korkeus 183, kuula 12,98, 100 m aidat 14,63), 2) Oscar Niklasson R 2 208 (180, 14,21, 15,08), 3) Juho Kallio S 2 139 (174, 13,35, 14,81), 4) Ludvig Jaasund R 2 134 (192, 11,05, 14,96). Pisteet: 4–7.

4x100 m: 1) Ruotsi 41,25 (Victor Törnström, Edvin Assarsson, Erik Erlandsson, Axel Apelgrim), 2) Suomi 41,70 (Niklas Viikisalo, Kasperi Vehmaa, Rasmus Vehmaa, Benjamin Olli).

Tilanne 1. päivän jälkeen: Ruotsi 59–Suomi 55.