Yle: Ri­kos­il­moi­tus­ten määrä lasten hy­väk­si­käyt­töä kos­ke­vas­ta ma­te­riaa­lis­ta kas­va­nut rä­jäh­dys­mäi­ses­ti – "Ma­te­riaa­li raais­tuu koko ajan"

Helsinki

Poliisin tietoon tulee entistä enemmän tapauksia, joissa on kyse lasten hyväksikäyttöä esittävän materiaalin hallussapidosta tai levittämisestä, kertoo Yle. Esimerkiksi sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta kirjattiin viime vuonna 549 rikosilmoitusta, kun toissa vuonna niitä oli 168. Luvut ovat pysyneet korkeina myös tänä vuonna.

Poliisihallituksen ylikonstaapeli Maria Rossi kertoo Ylelle määrän kasvun selittyvän sillä, että poliisi on aiempaa paremmin pystynyt käsittelemään sille tulevia vinkkejä. KRP sai vuonna 2019 lisää työntekijöitä seksuaalirikoksia käsittelevään ryhmään.

Rikoskynnyksen ylittävät tapaukset KRP lähettää paikallispoliisille tutkittavaksi. Rossin mukaan ongelmana on, että paikallispoliiseilla ei välttämättä ole resursseja näiden rikosten selvittämiseksi. Tämä voi johtaa siihen, että iso osa rikoksista jää selvittämättä ennen kuin syyteoikeus vanhenee.

Rossin mukaan Suomessakin on tutkittu tapauksia, joissa on pidetty hallussa tai levitetty äärimmäisen julmaa materiaalia.

– Kansainvälisesti on huomattu, että materiaali raaistuu koko ajan. Entistä suurempi osa materiaalista on raiskauksia ja väkivaltaa ja yhä pienempiin lapsiin kohdistuvaa, Rossi kertoo Ylelle.