Kirjoittaja kuuluu Kalevan nuorten kirjoittajien ryhmään.
17-vuotiaatSaara Holtinkoski ja Katariina Niemelä muuttivat viime elokuussa kimppakämppään Oulun Kaukovainiolle.
"Olemme hyviä ystäviä, joten yhdessä asuminen ei tuota meille ongelmia. Katariinahan käytännössä asui meillä jo ennen muuttoa", Saara kertoo.
Kun Saara muutti Ylikiimingistä Ouluun opiskelupaikan perässä, sai Katariinakin mahdollisuuden lähteä kokeilemaan omia siipiään.
"Olin haaveillut kotoa muuttamisesta jo pitkään ja kun siihen sattui sopiva mahdollisuus, tartuin heti tilaisuuteen", Katariina mainitsee.
Tytöt ovat yhtä mieltä siitä, että itsenäinen arki tuntuu ihanalta, eivätkä he kadu muuttoaan.
Ensimmäinen yö omassa asunnossa on monelle vastamuuttaneelle mieleenpainuva kokemus niin myös Saaralle ja Katariinalle.
"Mieleen jäi rauha ja hiljaisuus. Niihin ei välttämättä kotona törmää, kun saman katon alla asuu monilukuinen perhe", toteavat tytöt yksimielisesti.
Kämppikset eivät käy töissä, joten vuokran maksaminen on vielä vanhempien vastuulla. Tukia ja muuta rahaa he saavat vähän ja pääasiassa raha kuluu ruokaan ja koulukirjoihin.
"Pyrimme joka päivä laittamaan itse ruokaa ja jaamme ruoanlaittovuorot joka sunnuntai", Saara selostaa.
"Kun molemmat pistävät joka viikko kymmenen euroa ruokakassaan, saa sillä ostettua perusruokatarvikkeet", Katariina lisää.
Valmiiseen pöytään meneminen onkin ainoa asia, jota molemmat kaipaavat vanhempien luona asumisesta. "On yllättävää, kuinka paljon ruoan tekemiseen pitää nähdä vaivaa ja kuinka kallista ruoka on".
Siivouksesta kaverukset saattavat kinastella, mutta riidat unohtuvat pian. Kumpikin siivoaa vuoroviikoin koko asunnon.
"Käytännössä jaamme kaikki kotityöt eikä niistä näin tarvitse riidellä. Onneksi meillä on oma pesukone, ei tarvitse jatkuvasti juosta pyykkituvassa", Katariina kertoo.
Omaan asuntoon muuttaessa voi törmätä erilaisiin käytännön ongelmiin. On opittava tekemään itsenäisesti kodinhoitoon ja arkielämään liittyviä töitä. Esimerkiksi laskujen maksaminen ja pyykkäys ovat uusia asioita.
Saara ja Katariina eivät onneksi ole vielä törmänneet ylitsepääsemättömiin ongelmiin.
"Tuttavapiiristämme löytyy auttavia käsiä, jos emme itse osaa jotakin rempata tai korjata."
Kimppakämppään on hyvä laatia yhteiset säännöt.
"Meillä on aika paljon yhteisiä kavereita, mutta kysymme silti aina luvan ennen kuin tuomme ketään kotiin. Toisen mielipidettä pitää kunnioittaa, jotta arki sujuisi mahdollisimman hyvin", Saara selventää.
Kämppiksillä on vuokrakolmiossa omat huoneet, joten tarvittaessa voi vetäytyä omaan rauhaa.
Molemmat tytöt mainitsevat kotoa muuttamisen parhaiksi puoliksi itsenäistymisen.
"On hienoa oppia elämään omillaan", Katariina kertoo.
"Valitsimme kimppakämpän, koska siellä ei tunne itseään niin yksinäiseksi ja kotityöt ja kulut voi jakaa puoliksi. Mikä olisikaan parempaa, kuin muuttaa hyvän ystävän kanssa saman katon alle", naurahtaa Katariina.