Syksyllä 1939 aloitin kansakoulun Kellon Takkurannan koululla. Koulunkäyntiä vaikeutti syntymästä asti vaivannut nivustyrä. Parin kuukauden jälkeen koulunkäynti täytyi lopettaa. Pääsin Oulun sotilassairaalaan leikattavaksi. Olin ison potilashuoneen ainoa potilas. Sairaalassa oli runsaasti henkilökuntaa, koska oletettiin sodan alkavan Suomea vastaan. Leikkaus suoritettiin nukuttamalla. Herättyäni oli viereisessä vuoteessa potilas ja huoneen perällä toinen potilas. Sota oli alkanut. Viereinen potilas oli nuoren näköinen mies. En muista miten ja missä mies oli haavoittunut. Haavoittunut kyseli minulta, että miksi minä olen täällä. Vastauksen kuultuaan hän sanoi, että sinä poika pääset pian kotiin, mutta hän kuolee tänne! Huoneen perällä oleva potilas valitti ja hänen luona oli monta hoitajaa, taisi olla vaikeasti haavoittunut. Potilaita alkoi tulla lisää ja henkilökunnalla oli täysi työllisyys ympäri vuorokauden. Olin viikon tässä potilashuoneessa ja muistaakseni kaikki vuoteet olivat käytössä. Minut olisi kotiutettu aikaisemmin, mutta en pystynyt kävelemään huimauksen vuoksi. Tämä sairaalareissu on pysynyt mielessä seitsemänkymmenen vuoden ajan, vaikka en lapsena kaikkea oikein ymmärtänytkään. Viereinen potilas oli vielä elossa kun pääsin kotiin. Koulunkäyntini keskeytyi vuodeksi.
Lukijalta