Omakotitalon pihapiirissä on odottava tunnelma. Lopulta oulaistelainen Esa Saari, 43, päättää piinan ja hyppää auton ratin taakse. Onneksi Mercedes-Benz Vitossa on tilaa: lapset Risto (16), Marie (14), Lauri (12), Emilia (9), Jussi (7), Niko (4) ja Essi (3) valtaavat takaosaston penkit muutamassa sekunnissa.
On aika aloittaa 174 kilometrin matka kohti Perhoa ja suviseuroja. "Tätä päivää on odotettu. Ehkä jopa innokkaammin kuin joulua", Esa virnistää.
Kokoonpano ei ole täysilukuinen. Äiti-Anneli jää kotiin hoitamaan perheen nuorinta lasta, 1-vuotiasta Antonia. Myös Jenni (6 ) ja Sarianna (10) jättävät reissun väliin. "Käymme vain viemässä asuntovaunun Perhoon ja palaamme heti kotiin", perheenpää taustoittaa.
Syykin on selvä. Saaret haluavat välttää pahimmat ruuhkat ja stressin.
"Torstaina suuntaamme seuroihin koko perheen voimalla. Ja silloin meillä on vaunu valmiina."
Parhaalle paikalle
Matka taittuu lähes autiolla maantiellä. Ensimmäinen seurakaravaanari - joita on erään arvion mukaan yhteensä 5 200 - ilmestyy näkökenttään vasta Toholammin jälkeen.
Ennen seura-alueelle saapumista taivaan täyttävät tummat pilvet, joista tippuu raskaita pisaroita. Pitkän linjan seurakonkaria sadekuuro ei kuitenkaan hätkäytä. "Kaikkeen sopeutuu. Savi- ja mutavelliinkin", Esa Saari hymähtää yli 40 suviseuramatkan kokemuksella ja jatkaa:
"Kännykät ja asuntovaunut ovat mullistaneet seurakulttuurin. Ennen yövyttiin teltoissa. Silloin oli nyrkki tyynynä ja vyö peittona. Ja aamulla naama oli liimautunut telttakankaaseen kiinni."
Miltä kuulostaa, nuoriso? "Aika kauhealta", Marie myöntää.
Taivaalta pirskahtelee yhä vettä, mutta muuten kaikki sujuu käsikirjoituksen mukaan. Vaunupaikka löytyy jonottamatta.
Alue A10 on kaikkien mieleen. Pääteltalle kertyy matkaa 500 askeleen verran ja muutkin palvelut ovat aivan vaunun vieressä.
"Näin hyvää paikkaa meillä ei ole ollut varmaan koskaan", Risto sanoo.
Vaunun sivuteltta nousee pystyyn 20 minuutissa. Isän ja vanhempien lasten yhteistyö on saumatonta.
Kun kahvit on keitetty ja juotu, alkaa kotimatka. Kello 21.43 tila-auto kaartaa seuraportista valtatie 13:lle.
Sadekin on loppunut.
Paluumatkalla asuntovaunuyhdistelmiä tulee vastaan tasaisin väliajoin. Seurakansa on liikkeellä, vaikka vuorokausi lähestyy vääjäämättä loppuaan.
"Täytyy muistaa, ettei kaikilla ole varaa asuntovaunuun tai -autoon. Olemme onnellisessa asemassa, kun meillä on oma vaunu."
Esa Saari tietää, mistä puhuu. Kaivinkoneyrittäjän arki ei ole aina ollut juhlaa. "Joskus takavuosina jouduin myymään moottorisahankin, jotta pääsimme seuroihin."
Mitä seuroista sitten haetaan?
"Vahvistusta omaan ja lasten uskonelämään. Ja onhan suviseurat sosiaalinen tapahtuma. Varsinkin nuorille."
Risto, perheen vanhin lapsi, vahvistaa isänsä näkemyksen.
"Tyttöjä siellä katsellaan..."
Kello on 23.43, kun Esa kääntää auton kotipihaan osoitteessa Kuljuntie 425. Takaosasta purkautuu joukko väsyneitä mutta onnellisia nuoria. Keittiössä matkalaisia odottaa äidin leipoma pullapino.
"Torstaina lähdemme reissuun heti saunan jälkeen."
Isä-Esa hörppää kahvia kupistaan - ja vaikuttaa helpottuneelta.