Kun Päivi Hartzell ja Liisa Helminen 1980-luvun alussa ohjasivat fantasiaa Kuningas jolla ei ole sydäntä, lastenelokuvien tekemistä ei juuri arvostettu. Touhua pidettiin lapsenmielisten tätien puuhasteluna.
"Ja vielä se, että lastenelokuvia pitäisi tehdä kalliilla ja perusteellisesti. Kyllä siinä sai aika paljon tehdä töitä, että viesti meni perille", Hartzell muistelee.
Nyt lastenelokuvan arvostus on aivan toista luokkaa. Tuottaja Hanna Hemilä Lumifilmi Oy:stä muistuttaa, että Suomessa on vaikea saada rahoitusta millekään elokuvalle, saatikka sitten lastenelokuvalle.
"Meillä on paljon vähäisemmät resurssit kuin muissa Pohjoismaissa. Koska teemme elokuvia suomen kielellä, myyntimahdollisuudet ovat oleellisesti heikommat", Hemilä selvittää.
"Myynnin varaan ei voi laskea. Se johtaa siihen, että meidän pitäisi selvitä kotimaisilla rahoilla. Sen takia meillä tehdään pitkiä lastenelokuvia keskimäärin yksi vuodessa."
Tämän vuoden lastenelokuvan epävirallisen kiintiön täyttää Hemilän tuottama ja Liisa Helmisen ohjaama Pelikaanimies, joka tulee teatterilevitykseen 17. joulukuuta. Elokuvan ensi-ilta oli maanantaina Oulussa, kun Pelikaanimies toimi lastenelokuvien festivaalin virallisena avajaiselokuvana.
Filmin budjetti on peräti 2,3 miljoonaa euroa, eli tuplat keskivertoon kotimaiseen nähden.
"Arvostan lasten elämää ja lasten maailmaa. Haluan, että lapset ovat kulttuuritarjonnassa samanarvoisia aikuisten kanssa. Haluan, että myös lapset pääsevät katsomaan samalla vakavuudella tehtyjä taideteoksia", Helminen kertoo.
"Tekijänä taistelen itselleni sellaiset edellytykset, että voin tehdä mahdollisimman hyvin sen mitä osaan ja hankkia mahdollisimman hyvät yhteistyökumppanit."
Kaikki aiheet eivät
taivu dubbaukseen
Oli alusta pitäen selvää, että Pelikaanimiehestä tulee kallis elokuva, ja että Suomesta on vaikea löytää riittävästi rahaa. Siksi oli väistämätöntä pyrkiä ulkomaille.
Suomenkielisten elokuvien ongelmana on kuitenkin pieni kielialue.
Hemilän idean mukaan Pelikaanimies käsikirjoitettiin aluksi englanniksi yhteistyössä William Aldridgen kanssa, ja aikaansaannosta hyödynnettiin rahoituksen hankinnassa.
Ratkaisu kannatti, sillä ainakin ruotsalaiset pitivät elokuvasta. Riikinruotsiksi jälkiäänitetty Pelikaanimies lähtee valloittamaan länsinaapuria helmikuussa peräti 20 kopion voimin.
"Kaikki aiheet eivät taivu dubbaukseen. Jotkut ovat niin aikaan ja paikkaan sidottuja, että ne eivät toimi ulkomailla. Pelikaanimiehen tyyppinen satufantasia sen sijaan voi puhutella hyvin erilaisista kulttuureista olevia ihmisiä", Helminen uskoo.
Tuottaja Hemilä huomauttaa, että dubattunakaan suomenkielisellä elokuvalla ei ole mahdollisuuksia päästä englanninkielisiin maihin, sillä niissä ei ole totuttu dubbauksiin.
Kotimaisella elokuvalla on kysyntää
Kotimaisen lastenelokuvan nykytilaa Hartzell, Helminen ja Hemilä pitävät hyvänä. Elokuvien taso on ollut korkea, ja kulttuuriministeri Tanja Karpelakin on tuonut asiaa julki positiivisessa hengessä.
"Suunta on oikea, mutta määrällisesti elokuvia pitäisi tehdä enemmän. Esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa määrän lisäämisellä on saatu taso nousemaan huimasti. Uskon, että se auttaisi asiaa täälläkin. Mutta niihin pitäisi voida myös satsata kunnolla", Helminen sanoo.
Myös Hartzell peräänkuuluttaa määrän lisäämistä, sillä se kartuttaisi tekijöiden kokemusta ja osaamista.
"Muissa Pohjoismaissa on satsattu lastenelokuvaan aivan eri tavalla. Tanskassa 25 prosenttia tuotannosta on lastenelokuvia. Norjassa taas osa pääsylipputuloista voidaan ohjata suoraan tuotantoon", Hartzell tietää.
Yleisökin on löytänyt kotimaiset perhe-elokuvat. Suurimpina menestyksinä Poika ja ilves (1999), Rölli ja metsänhenki (2001) ja Heinähattu ja Vilttitossu (2003) keräsivät kukin reilusti yli 300 000 katsojaa.
"Se osoittaa, että kysyntää on. Haluavatko vanhemmat, että lapset katsovat vain englanninkielisiä elokuvia? Useimmat vanhemmat haluavat lapsilleen siirtyvän jotain suomalaisesta kulttuurista", Hemilä toteaa.