Oululaisten pelle pelottomien innovaatioista tarvittaisiin enenevässä määrin kotikaupunkiin työtä ja tuotantoa.
Kuva: Jukka Leinonen
Yhteisöveron taso junnaa Oulussa sitkeästi paikallaan. Yhteisöverojen nykyinen kertymä on kaukana siitä, mitä se oli parhaimpina Nokia-vuosina. Menneeseen ei ole paluuta, mutta huolestuttavaa on, että voittoa tuottavien ict-yritysten määrän kasvussa ei ole kohennusta.
Nykyiset ict-alan kasvu- ja kehitysvaiheessa olevat yritykset eivät ole sellaisia tuloksentekokoneita, että ne kykenisivät nostamaan yhteisöverotuottoja entisiin korkeuksiin.